Valtteri Mervola liiganousija Tapiolan Hongan takakentällä

29.6.2022 13:06 Korisliiga-kauteen valmistautuva Tapiolan Honka on solminut sopimuksen viime kaudet kasvattajaseura Kataja Basketin takakentällä viihtyneen Valtteri Mervolan, 20, kanssa.

Ensi kaudella Valtteri Mervola pyörittää Tapiolan Hongan peliä. Kuva: Ville Vuorinen

Mervolalle alkava kausi on ensimmäinen Joensuun ulkopuolella mutta jo viides korisliigaparketeilla. Päättyneellä kaudella Mervola tilastoi Kataja Basketille 5,7 pistettä, 2,3 levypalloa ja 2,1 koriin johtanutta syöttöä.

- On ollut mielenkiintoista seurata, kuinka Joensuun Kataja on onnistunut tuottamaan hyviä takamiehiä junioreihin. Valtteri on siitä oiva esimerkki. Tavoitteeni oli löytää suomalainen pointti johtamaan joukkueemme peliä. Olen todella iloinen siitä, että Valtteri päätti tarttua haasteeseen, sillä nuorten pelaajien kehittäminen on edelleen seuramme päätavoite. Valtteri on kehittynyt tasaisesti jo useamman vuoden Korisliigassa ja uskon seuraavan kauden olevan hänen läpimurtonsa aloittavan takamiehen roolissa, päävalmentaja Aapo Heinonen avaa seuran tiedotteessa.

Mervolalle kesä tarkoittaa kiireistä aikaa, kun kesäkuukausia rytmittää niin varusmiespalvelus kuin 20-vuotiaiden EM-kisoihin valmistautuva maajoukkue. Juuri pelatuissa maaotteluissa Latviaa vastaan 185-senttinen Mervola pääsi vauhtiin erityisesti toisessa kohtaamisessa, jossa tilastoriviksi merkittiin 10/3/3. Kaikkiaan Mervola on pelannut 45 nuorten maaottelua 6,2 pisteen keskiarvolla.

- Halusin Honkaan, koska se vaikutti loistavalta paikalta ottaa seuraava askel pelaajan urallani ja kehittyä koripalloilijana. Honka on silmissäni hyvä organisaatio, josta on tullut aina hyviä junioreita. Olen todella innoissani uudesta kaudesta. Henkilökohtaiset sekä joukkueen tavoitteet ovat korkealla ja niiden saavuttamista lähdetään tavoittelemaan kovalla työmoraalilla, Mervola kommentoi tulevaa.

Henkilöt

Asiat

 
28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

15.4.2026 12:13 Korisliiga

Greg Gibson on KTP-Basketin uusi päävalmentaja

KTP-Basket on tehnyt merkittävän valmentajakiinnityksen solmimalla 2+1-vuotisen sopimuksen kokeneen Greg Gibsonin kanssa.

15.4.2026 12:08 Korisliiga

Riku Laine palaa Vilppaaseen

Riku Laine palaa kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Vilppaaseen. 28-vuotias Laine tulee antamaan vahvan panoksen myös seuran junioripuolelle, sillä hän aloittaa pelaamisen ohella työt Vilppaan junioritoiminnan koordinaattorina.

Näytä lisää vastaavia