15.6.2020 08:28 Kotkalaisseura ja jyväskyläläislähtöinen HoNsU-kasvatti Kuukkanen ovat solmineet 1+1-mallisen sopimuksen.
Kuukkanen tunnetaan hyvänä kolmen pisteen heittäjänä, viime kaudella hän osui kaaren takaa 34,6% tarkkuudella. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga
28-vuotias Kuukkanen siirtyi KTP:n paitaan viime kaudeksi. 35 ottelussa hän tilastoi keskiarvoikseen 5 pistettä ja 1,7 levypalloa. KTP:n lisäksi Kuukkanen on Korisliigassa edustanut kauden ajan Uudenkaupungin Korihaita ja kaksi kautta Salon Vilpasta.
Heittävän takamiehen tontilla viihtyvä Kuukkanen paljastaa KTP:n tiedotteessa, että virityksiä tulevaksi kaudeksi oli muitakin.
– No joo… Viritteitä oli muuallekin, mutta näin on hyvä. Kotka ja KTP ovat turvallinen ratkaisu. Siellä joukkueen kotimainen kokoonpano pysyy melkolailla kasassa, ja elokuussa kun yhteisharjoitukset taas alkavat, on Steveco Areenalle helppoa palata, Kuukkanen kommentoi.
Kuukkanen on pelannut Korisliigassa 107 ottelua 5,1 pisteen keskiarvolla. Ennen siirtymistään Korisliigaan, Kuukkanen pelasi 126 ottelua miesten 1. divisioona A:ssa 9,4 pisteen keskiarvolla. Kaudet Vilppaassa toivat Kuukkasen palkintokaappiin kaksi SM-hopeaa.
Topias Kuukkanen on KTP-Basketin kuudes sopimuspelaaja kauden 2020-21 joukkueeseen. Aikaisemmin seura on julkaissut sopimukset Michael Poundsin, Markus Rautasalon, Emil Uotilan, Joonas Timosen ja Joonas Lehtorannan kanssa.
"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.
Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.
Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.
Tampereen Pyrintö ja Erik Muhonen ovat tehneet sopimuksen kaudeksi 2025-2026. Sopimus sisältää option kaudesta 2026-2027.
Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.
Tampereen Pyrintö ja Topias Jokela ovat solmineet sopimuksen tulevasta kaudesta 2025–2026. Sopimukseen sisältyy myös optio seuraavasta kaudesta.
Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää viidennen tuotantokauden paras jakso.
Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.