Anissa Pounds jatkaa uraansa Saksan Bundesliigassa

8.8.2023 15:22 Tuleva kausi on Poundsille kolmas peräkkäinen Saksan pääsarjassa. Tulevan kauden joukkue on Gisa Lions, jonka päämaja sijaitsee Hallessa.

Anissan ura jatkuu Saksassa. Kuva: Ville Vuorinen

Kaksi edellistä kautta Pounds pelasi Bundesliigassa pelaavassa Angels Nördlingessa. Pounds oli joukkueensa toiseksi paras pisteiden tekijä, kun hän heitti ottelua kohden keskimäärin 13,3 pistettä. Levypalloja tarttui käsiin keskimäärin 3,6 ja koriin johtaneita syöttöä Pounds kirjautti 1,7.

– Siinä vaiheessa mietimme agenttini kanssa erilaisia vaihtoehtoja ja muitakin maita, mutta lopulta päädyin jäämään Saksaan. Joukkueen pitäisi olla hyvä, ja heittävänä takamiehenä pitäisi vastuutakin olla luvassa, Pounds kertoo Kymeen Sanomille.

– Saksan korisliiga on aliarvostettu ja yllättävän tasainen, sillä jokainen joukkue on todella hyvä. Sarjassa ei yksikään joukkue ole ylitse muiden ja peli on aika fyysistä, Pounds jatkaa.

Kotkan Työväen Palloilijoiden kasvatti on pelannut 24 aikuisten maaottelua 4,3 pisteen keskiarvolla. Suomessa Pounds on juhlinut kolmesti Suomen mestaruutta Peli-Karhujen kanssa.

Henkilöt

 
27.4.2026 10:04 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tuloselle pronssia Slovakiassa

Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.

20.4.2026 19:14 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierille tappio Euroliigan finaalissa - Linda-Lotta Lehtorannasta tuplamestari

Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.

14.4.2026 00:04 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan kausi päättyi pettymykseen

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.

13.4.2026 09:28 NCAA

Elina Aarnisalo nähdään ensi kaudella jälleen UCLA:n paidassa

Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.

12.4.2026 20:40 WNBA

Awak Kuier palaa Dallas Wingsin vahvuuteen WNBA-kaudeksi 2026

Vastikään Galatasarayn paidassa Turkin liigassa hopean saanut ja ensi viikolla Euroliigan Final Six -lopputurnauksessa pelaava Awak Kuier, 24, tekee paluun WNBA:han ja Dallas Wingsiin tänä kesänä.

6.4.2026 16:09 Susiladies

Awak Kuierille hopeaa Turkissa

Awak Kuierin kausi Turkissa päättyi hopeatunnelmiin. Saksassa ja Bulgariassa saatiin pudotuspelit käyntiin.

31.3.2026 10:14 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi pääsi näyttämään taitonsa – ”Tuli hyviä suorituksia”

Sara Bejedi pelasi vahvan kauden Turkin liigassa Botasin paidassa. Bejedi pääsi haastamaan itseään ja osoitti pärjäävänsä kovissa paikoissa.

23.3.2026 23:04 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier siivitti Galatasarayn Turkin liigan välieriin

Awak Kuierin Galatasaray selvitti tiensä jatkoon Turkin liigan puolivälieristä. Linda-Lotta Lehtoranta loisti tehokkaana Bulgarissa ja Lilli Onnela kirjautti kovan tupla-tuplan Italiassa.

10.3.2026 07:17 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier johdatti Galatasarayn Euroliigan välieriin

Galatasaray raivasi tiensä Euroliigan välieriin Awak Kuierin huippupelin siivittämänä. Sara Bejedi oli liekeissä Turkin liigan pudotuspeleissä, Lotta-Maj Lahtiselle kauden piste-ennätys ja Anissa Pounds palasi pelikentille pitkän tauon jälkeen.

2.3.2026 16:37 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierille tupla-tupla Euroliigassa – Anniina Äijäselle Italiassa

Susiladiesin pelaajat olivat vahvassa vireessä Euroopan kentillä viime viikolla. Awak Kuier ja Anniina Äijänen merkkauttivat tupla-tuplat ja myös Helmi Tulonen sekä Lilli Onnela kävivät lähellä.

Näytä lisää vastaavia