19.5.2023 13:34 Swans Gmundenin Itävallan liigan runkosarjan voittoon johdattanut Anton Mirolybov on valittu sarjan vuoden valmentajaksi. Mirolybovin apuvalmentajana toimii Aleksi Koskinen.
Aleksi Mirolybov (kesk.) valittiin jälleen vuoden valmentajaksi. Apuvalmentajana toimii Aleksi Koskinen (vas.). (Kuva: OCS Swans Gmunden)
Valinnan suorittivat valmentajat ja joukkueiden kapteenit. Huomionosoitus oli Mirolyboville uran toinen, sillä hän sai palkinnon myös kaudella 2020-21.
- Olen valinnasta erittäin otettu. Ottaen huomioon myös taistelun kentän ulkopuolella, niin totta kai se lämmittää. Tietysti on fakta, että ilman pelaajia ei ole valmentajaa, ja myös Aleksin todella iso panos on merkittävä.
- Haluan kiittää omia pelaajiani, organisaatiota ja erityisesti Aleksia siitä panostuksesta ja uskosta mitä he ovat osoittaneet tähän meidän yhteiseen proggikseen, Mirolybov kiittelee.
Swans on suomalaiskaksikon johdolla raivannut tiensä myös Itävallan liigan finaaleihin, jossa se kohtaa hallitsevan mestari BC Viennan. Swans jahtaa samalla hattutemppua, sillä joukkue on voittanut tällä kaudella jo Supercupin sekä Itävallan cupin. Siitä huolimatta Mirolybov heittää paineet vastustajan niskaan.
- Vaikka me olemme pelanneet hyvin ja pärjänneet Viennaa vastaan, niin asettaisin ennakkosuosikin viitan heille. Vienna on rakennettu isolla budjetilla voittamaan mestaruus. Tulee tosi kova taistelu, sillä pelit alkavat jo lauantaina.
Kokonaisuudessaan Mirolybov odottaa tasaisista ja mielenkiintoista finaalisarjaa.
- Kysymys on, että kumpi joukkueista pystyy pelaamaan omalla temmollaan ja uskon, että jos me pystymme pelaamaan omalla temmollamme, niin olemme vahvoilla. Toisaalta, jos menemme Viennan temmon mukaan, niin he tulevat olemaan vahvoilla.
- Muuten finaaleista tulee toivottavasti mielenkiintoinen ja hyvätasoinen tapahtuma. Lähdemme tappelemaan altavastaajana, mutta tekemään kaikkemme siihen, että saisimme kolme voittoa kasaan.
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
Susijengin kapteeni Sasu Salin päätti seurajoukkuekautensa riemukkaisiin tunnelmiin, kun hänen edustamansa Cluj-Napoca kukisti Romanian liigan perjantaisessa viidennessä finaaliottelussa Oradean vieraskentällä 67–68 (39–37). Kyseessä on Salinin ensimmäinen kansallisen liigan mestaruus sitten kevään 2008, jolloin hän juhli Espoon Hongan kanssa Suomen mestaruutta.
Roosa Lehtoranta, 28, on tehnyt jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Saarlouis Royalsin kanssa. Päättyneellä kaudella Royals voitti Saksan cupin ja eteni sarjassa finaaleihin saakka.
Susijengin kapteeni Sasu Salin pelasi yhden kauden parhaista peleistään tärkeimmällä mahdollisella paikalla, kun hän upotti 21 pistettä ja kauhoi yhdeksän levypalloa Cluj-Napocan kaataessa Romanian liigan neljännessä finaaliottelussa Oradean pistein 92–83 (41–40). Romanian mestaruus ratkeaa viidennessä finaalissa perjantai-iltana.
Susiladiesin tähtipelaaja Awak Kuier siirtyy Italiasta Euroopan huippuseura Galatasaray Çağdaş Faktoringiin Turkkiin. Sopimus on mallia 1+1 ja kattaa ainakin kauden 2025–26.
Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.
Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.
Danny Janssonin valmentama Heidelberg kukisti Olivier Nkamhouan edustaman Chemnitzin Saksan Bundesliigan tiistaina puolivälierien neljännessä osaottelussa suurinumeroisesti 92–64 (48–41). Heidelberg eteni näin Bundesliigan välieriin, joissa se kohtaa toisen suomalaisjoukkueen – Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman hallitsevan Saksan mestarin Bayern Münchenin.
Sasu Salin huipentaa keväänsä tähtäämällä pitkän uransa ensimmäiseen Suomen ulkopuoliseen kansallisen liigan mestaruuteen. Salinin Cluj-Napoca peittosi Valcean Romanian liigan välierien kolmannessa osaottelussa lunastaen finaalipaikkansa. Perttu Blomgrenin erinomainen kevätkausi Latviassa päätyi puolestaan hopeamitaleihin.
Remu Raitanen pääsi kauden aikana kokemaan Slovakian ja Islannin erilaisen koripallotavat ja -kulttuurit. Vuosi oli Raitaselle kaikkinensa antoisa.