19.8.2017 Pyrinnön kolmas ulkomaalaispelaaja on meritoitunut Brian Asbury. Iso laitahyökkääjä tuo joukkueeseen korintekovoimaa ja monipuolisuutta.

Brian Asbury (201 cm/ 100 kg) on kotoisin Miamista, Floridasta, jossa hän pelasi myös yliopistouransa. Sen jälkeen, vuodesta 2009 alkaen, 30-vuotias Asbury on pelannut pääosin Euroopassa. Miehellä on vaikuttava ansioluettelo, sillä takana on kolme vuotta Israelin pääsarjaa, jossa hän ylsi Hapoel Eilatin kanssa aina finaaliin asti.
Erityisen kiinnostava on tietysti myös kausi Sevillassa, Espanjan pääsarjassa, joka pelasi myös Eurocupia.
– Meillä on ollut haussa monipuolinen nelospaikan pelaaja, joka pystyy tarvittaessa pelaamaan useampaa pelipaikkaa, kertoo Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen seuran tiedotteessa.
– Brian tuo meille kokemuksen lisäksi korintekovoimaa monella tapaa. Hän pystyy viimeistelemään läheltä, kaukaa, kuljetuksesta sekä omaa myös hyvän syöttörepertuaarin. Brianin CV:stä löytyy useampi kausi Israelin pääsarjaa sekä kokemusta muun muassa Espanjan ACB-liigasta, joten sopeutuminen Korisliigaan onnistunee varsin vaivattomasti.
Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen avaa ulkomaalaisvahvistusten hankintaprosessia.
– Aika monta pelaajaa tuli käytyä läpi yhdessä Ipen (Ilpo Rantanen) ja Jurin (Heinämäki) kanssa ennen kuin Asbury osui kohdalle, Toiviainen kertoo.
– Muutama potentiaalinen pelaaja ei sitten osunut tarkemmissa neuvotteluissa enää meidän hintahaarukkaan, kunnes saimme Brianin nimen tarkasteltavaksi.
Toiviainen kiittää Ilpo Rantasta ja Juri Heinämäkeä. Palapelin kasaaminen on loppusuoralla, mutta yksi pala puuttuu vielä.
– Haussa meillä on vielä atleettinen vitospaikan pelaaja. Useita nimiä on tullut ja mennyt tässä viime viikkojen aikana. Työ pelaajan löytymisen eteen jatkuu ja toivottavasti löydämme oikean pelaajan piakkoin, toteaa Toiviainen toiveikkaana.
Pyrinnöllä on ensi kautta koskeva sopimus Brian Asburyn lisäksi Antero Lehdon, Petri Heinosen, Joonas Cavenin, Topias Palmin, Lassi Kilpisen, Osku Heinosen, Juan’ya Greenin ja Kenny Manigaultitn kanssa.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.