2.6.2016 Kymmenen kauden ajan Korisliigassa pelannut KTP-kasvatti, Michael Pounds, 27, siirtyy kasvattajaseurastaan Saloon, jossa takamies pukee ensi kaudella päälleen Salon Vilppaan peliasun. Sopimus on vuoden mittainen.

Michael "Homppa" Pounds siirtyy Salon Vilppaaseen vuoden mittaisella sopimuksella. Kuva: Kai Kilappa.
Etenkin erittäin väkevän alkukauden pelannut 189-senttinen Pounds viimeisteli päättyneellä kaudella kotkalaisjoukkueen riveissä 6,7 pistettä, 1,3 levypalloa ja 1,1 syöttöä ottelua kohden.
Aikaisemmin urallaan Korisliigassa kasvattajaseuransa lisäksi Torpan Poikia edustanut Pounds on innoissaan uudesta mahdollisuudesta.
- Hienoa, että Vilpas osoitti kiinnostusta ja tykkäsin Joonaksen (Iisalo) ajatuksista. Uskon, että täältä löytyy toimiva paketti, Pounds kertoi seuran tiedotteessa.
Vilppaalla on Poundsin lisäksi sopimukset myös Juho Nenosen, Okko Järven, Henri Niemistön, Riku Laineen, Aatu Kivimäen sekä Jesse Räkköläisen kanssa.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.