27.11.2023 21:11 Arpa siivitti Susijengin ensi heinäkuun (2.-7.7.2024) olympiakarsinnoissa Espanjan Valenciaan, joka on yksi tulevien karsintojen neljästä isäntäkaupungista. Susijengi ottaa Valencian turnauksen alkulohkossa mittaa Puolasta ja Bahamasta ja tarvitsee paikan lohkonsa kahden parhaan joukossa mitelläkseen paikasta Pariisin olympialaisissa.
Susijengi karsii paikasta olympialaisiin Valenciassa. Kuva: Ville Vuorinen
- On ilmiselvää, että jokainen urheilija on joskus unelmoinut mahdollisuudesta pelata olympialaisissa. Nyt olemme yhdessä askeleen lähempänä sitä unelmaa ja mielialat joukkueessa ovat innostuneet, kommentoi Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi.
Susijengin tulevista alkulohkovastustajista Puola on vanha tuttu vuosien takaa. Tuoreessa muistissa esimerkiksi on, kuinka Susijengi päihitti Puolan 89–59 Prahan EM-kisakentillä. Sittemmin Puola teki voimakkaan ryhtiliikkeen ja eteni EM-pronssiotteluun.
Bahama ja Susijengi eivät ole puolestaan kohdanneet aikaisemmin maajoukkuetasolla. Bahama voitti viime kesänä oman olympiaesikarsintaturnauksensa kolmen NBA-pelaajansa Deandre Aytonin, Buddy Hieldin ja Eric Gordonin johdolla kukistettuaan esikarsintojen finaalissa kestomenestyjä Argentiinan.
- Maailmanluokan vastustajia jälleen kerran, kuten tällä tasolla sopiikin odottaa. Puola on tietenkin vanha tuttu jo monen vuoden takaa ja Bahama NBA-pelaajineen oli erinomaisen vakuuttava viime kesän otteluissaan, Tuovi kommentoi.
Mikäli Susijengi sijoittuu omassa alkulohkossaan kahden parhaan joukkoon, se etenee turnauksen semifinaaleihin, joissa Valencian karsintaturnauksen kahden alkulohkon voittajat kohtaavat naapurilohkon toiseksi sijoittuneen joukkueen. Toisessa Valenciassa järjestettävässä alkulohkossa pelaavat turnausisäntä ja hallitseva Euroopan mestari Espanja sekä Libanon ja Angola.
Tuovi näkee olympiakarsintaturnauksen osana vuosikymmenten kehitysjatkumoa, jossa Susijengi nousi ensin Euroopan B-divisioonasta EM-karsintoihin (2007), vakiinnutti paikkansa EM-kisatasolla (2011, 2013), ansaitsi kahdesti EM-kisaisännyyden (2017, 2025), selvitti tiensä MM-kisoihin ensimmäisenä eurooppalaisjoukkueena (2022) ja eteni EM-kisoissa puolivälieriin asti (2022).
- Tällaiset mahdollisuudet pitää ensin ansaita. Meillä on Susijengissä vuosikymmenten aikana vahvistunut kollektiivisen tekemisen kulttuuri ja olemme vuosien aikana ymmärtäneet, että jos teemme töitä pyyteettömästi mutta itseemme uskoen, voimme saavuttaa isoja asioita. Nyt olemme taas isojen asioiden äärellä, Tuovi arvioi.
- Toivomme tietysti myös, että meidät jo tähän mennessä isoihin asioihin siivittäneet susifanit saapuvat sankoin joukoin Valenciaan kesälomien alkajaisiksi. Viime kesänä oltiin vähän kauempana, siihen nähden Valencia on lähestulkoon naapurissa.
Koripalloliiton valmennuksen johtaja, Susijengiä vuosikymmenet valmentanut Henrik Dettmann tahtoo asettaa avautuneen olympiakarsintapaikan laajempaan kontekstiin.
- Pitkän aikavälin tavoitteemme on ollut pelata MM-kisoja ja unelmamme pelata olympialaisissa. Viime kesänä pelasimme toista kertaa vuosikymmeneen MM-kisoissa ja nyt olemme ensimmäistä kertaa 36 vuoteen päässeet pelaamalla olympiakisaunelman äärelle, Dettmann huomauttaa.
- Tästä unelmasta pelaaminen on vaatinut suuren yhteisen ponnistuksen koko suomalaiselta korisperheeltä. Ponnistukseen ovat ottaneet osaa pelaajat, valmentajat, seuratoimijat ja ennen kaikkea maailmankuulut fanimme, jotka kaikki ansaitsevat valtavan suuren kiitoksen.
Dettmann muistuttaa, että jos MM- ja EM-kisojen taso on timantinkova, olympialaisten koripalloturnaukseen osallistuvat vain parhaista parhaat maat. Olympialaisiin tiensä jo raivanneiden kahdeksan joukkueen joukosta löytyvät mm. hallitseva olympiakultamitalisti Yhdysvallat ja maailmanmestari Saksa. Jopa hallitseva Euroopan mestari Espanja joutuu karsimaan paikastaan olympialaisiin.
- Olympiakarsinnat ovat kaikkea muuta kuin alkuerä, jossa tulosrajan saavuttanut saa osallistua kisoihin. Karsinnat ovat kokonaisuudessaan tämän globaalin suurlajin semifinaalikierros ja itse olympiaturnaus sen finaali. Enkä yhtään yllättyisi, jos neljästä karsintaturnauksesta olympialaisiin etenisi neljä eurooppalaista joukkuetta, Dettmann jatkaa.
- Susijengillä on nyt historiallinen mahdollisuus pelata paikasta Pariisin olympialaisissa. Ehkäpä ennen kesän 2028 Los Angelesin kisoja näemme myös Susiladiesin karsimassa olympiakisapaikasta.
Edellisen kerran Suomen miehet osallistuivat koripallon olympiakarsintoihin heinäkuussa 1988, josta tulee ensi kesänä kuluneeksi 36 vuotta. Vuoden 1988 karsinnat pelattiin Hollannin Arnhemissä, jossa Suomi päihitti Turkin ja Tanskan, mutta taipui Saksalle ja Italialle. Henrik Dettmann kuului tuolloin Suomen miesten maajoukkueen valmennusportaaseen.
Olympiakarsinnoista Suomi eteni olympiakisoihin edellisen ja ainoan kerran vuonna 1964. Kalevi Tuomisen valmentama maajoukkue voitti Sveitsin Genevessä pelatuissa karsinnoissa kahdeksasta pelaamasta ottelustaan seitsemän ja varmisti olympiakisapaikkansa sijoituttuaan karsintojen toiselle sijalle.
Ennen Tokion olympialaisia Suomi oli esiintynyt miesten koripallon olympianäyttämöllä vuoden 1952 Helsingin kotikisoissa.
Pariisin olympialaisten miesten turnaukseen ovat paikkansa jo varmistaneet maailmanmestari Saksa, MM-hopeamitalisti Serbia, MM-pronssimitalisti Kanada, hallitseva olympiakultamitalisti Yhdysvallat, kisaisäntä ja hallitseva olympia- ja EM-hopeamitalisti Ranska, hallitseva olympiapronssimitalisti Australia sekä maanosakiintiöiden avulla syyskuun MM-kisoissa kolmeen voittoon yltäneet Japani (Aasia) ja Etelä-Sudan (Afrikka).
--
Susijengin olympiakarsintojen matkapaketit tulevat myyntiin tapahtumakumppani Elämyksen kautta. Viralliset matkapaketit tulevat myyntiin lähipäivinä, mutta Elämys kartoittaa jo parhaillaan kiinnostuneita. Voit nyt varata sitoumuksetta etuosto-oikeutesi Elämyksen nettisivuilla >
Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.
Susijengin kapteeni Sasu Salin päätti seurajoukkuekautensa riemukkaisiin tunnelmiin, kun hänen edustamansa Cluj-Napoca kukisti Romanian liigan perjantaisessa viidennessä finaaliottelussa Oradean vieraskentällä 67–68 (39–37). Kyseessä on Salinin ensimmäinen kansallisen liigan mestaruus sitten kevään 2008, jolloin hän juhli Espoon Hongan kanssa Suomen mestaruutta.
Hallitsevana maailmanmestarina Tampereen EM-alkulohkoon saapuvan Saksan ykköstykki, Orlando Magicin 208-senttinen ja 23-vuotias Franz Wagner, on vahvistanut olevansa mukana EM-kisoissa. NBA-pelaajista mukanaolonsa Tampereen EM-alkulohkossa ovat tähän asti vahvistaneet mm. Nikola Vucevic (Montenegro), Jonas Valanciunas (Liettua) ja Pelle Larsson (Ruotsi).
Suomi-koriksen ykköstähti Lauri Markkanen, 28, lausui keskiviikkona kauan odotetut sanat Susijengin EM-kotikisakesän 2025 avanneessa mediatilaisuudessa Helsingin Urhea-hallilla. Markkanen vahvisti olevansa mukana Susijengin EM-kisaleirityksessä ja odottavansa kasvavan innon vallassa Tampereella ja Riiassa pelattavia EM-kisoja.
Susijengin EM-kotikisakesä 2025 on käynnistynyt Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallissa perinteisillä Open Gym -harjoituksilla, joihin päävalmentaja Lassi Tuovi on lähettänyt kutsut 43 pelaajalle. Susijengin EM-kisoihin valmistava ohjelma on puolestaan täydentynyt elokuun puolessavälissä Puolassa pelattavalla maaottelulla.
Susijengin kapteeni Sasu Salin pelasi yhden kauden parhaista peleistään tärkeimmällä mahdollisella paikalla, kun hän upotti 21 pistettä ja kauhoi yhdeksän levypalloa Cluj-Napocan kaataessa Romanian liigan neljännessä finaaliottelussa Oradean pistein 92–83 (41–40). Romanian mestaruus ratkeaa viidennessä finaalissa perjantai-iltana.
Tampere tarjoaa elo-syyskuussa pelattavien EM-kotikisojen vieraille kätevän lisäedun. Kaikkiin tapahtuman pääsylippuihin sisältyy automaattisesti matkaoikeus Tampereen seudun joukkoliikenteen busseissa, raitiovaunuissa ja junissa.
Koripallon EM-kotikisoihin Tampereella on 82 päivää. Perjantaina käynnistyi kisojen odotettujen yksittäislippujen myynti.
Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.
Danny Janssonin valmentama Heidelberg kukisti Olivier Nkamhouan edustaman Chemnitzin Saksan Bundesliigan tiistaina puolivälierien neljännessä osaottelussa suurinumeroisesti 92–64 (48–41). Heidelberg eteni näin Bundesliigan välieriin, joissa se kohtaa toisen suomalaisjoukkueen – Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman hallitsevan Saksan mestarin Bayern Münchenin.