193 cm / 90 kg
Syntynyt 2004
Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.
Etelä-Carolinassa pelannut takamieslupaus Morris Ugusuk siirtyy seuraavaksi West Virginian Universityn riveihin.
Toista kauttaan Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelaava Morris Ugusuk oli erinomaisessa vireessä sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun hänen edustamansa South Carolina kohtasi NCAA:n valtakunnallisen rankingin #16 sijalla viihtyvän Indianan. KTP:n kasvatti kirjautti Indianassa yliopistouransa tähänastisen ennätyksen, 18 pistettä.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Morris Ugusukin edustama South Carolina on voittanut kolme ottelua putkeen. South Carolina kaatoi viimeisen viikon aikana kuudenneksi rankatun Kentuckyn ja Missourin SEC:n konferenssiotteluissa.
Viime viikonloppuna 19-vuotiaiden poikien Suomen mestaruutta Omnia Basketball Akatemian riveissä juhlineet Morris Ugusuk ja Okku Federiko ovat sitoutuneet South Carolinan yliopistoon.