Amerikkalaislaituri Dwight Coleman Salon Vilppaaseen

18.7.2011 Korisliigan Salon Vilppaan toinen amerikkalaiskiinnitys kaudelle 2011/12 on varmistunut. 201-senttinen, 26-vuotias Dwight Coleman kiinnitti Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäen huomion agenttitoimisto Court Siden kesäleirillä Las Vegasissa.

Nelospaikalla viihtyvä teksasilainen takoi leiripeleissään hurjia lukemia taululle ja vakuutti Tupamäen myös puolustustyöskentelyllään.

 

– Alun perin menin katsastamaan ihan muita pelaajia, mutta Dwight Coleman oli Vilppaan kannalta koko viikon paras pelaaja, Tupamäki kertoo Las Vegasin viikostaan, jonka aikana hän ehti nähdä Court Siden, Hart Sportsin sekä Eurobasket Summer Leaguen leirit.

 

– Olemme hakeneet pelaajaa, joka pystyy pelaamaan korin läheisyydessä, mutta on uhka myös kaarella. Dwight Coleman on juuri sitä. Esimerkiksi viimeisessä leiripelissä Coleman heitti 27 pistettä ja kolmosten osumatarkkuus oli 6/11, luonnehtii Tupamäki tuoretta hankintaansa.

 

– Toinen tärkeä kriteeri oli liikkuminen puolustuspäässä. Coleman joutuu meillä puolustamaan eri kokoisia miehiä, ja näkemäni perusteella kyvyt riittävät mainiosti.

 

Tupamäkeen teki vaikutuksen myös Colemanin persoona kentän ulkopuolella.

 

– Kävin Dwightin kanssa syömässä pelien jälkeen ja keskustelut vahvistivat päätöstä. Fiksun oloinen kaveri, jonka tavoitteet ovat korkealla.

 

Coleman lentää Suomeen elokuun lopulla Dallasista. Yliopistouransa Coleman pelasi NCAA:n kakkostasolla Dallas Baptist -yliopistossa, jossa hän urakoi viimeisellä kaudellaan 10,4 pistettä ja 4,5 levypalloa ottelua kohden. Yliopistouran jälkeen Coleman on pelannut ABA-liigaa Arlington Bulldogsissa, Dallas Impactissa sekä North Dallas Vandalsissa.

 

Vilpas on yhtä pelaajaa vaille valmis. Kolmannen amerikkalaispelaajan kohtalo ratkeaa lähipäivinä ja puuttuvaa pelaajaa haetaan korin läheisyyteen.

 

– Sopiva pelaaja on löytynyt ja tarkoitus olisi sorvata soppari kuntoon heti alkuviikosta, paljastaa seuran johtaja Keijo Poutiainen.

 

Colemanin lisäksi Vilppaalla on voimassa sopimukset tulevasta kaudesta Elijah Ingramin, Jussi Savolaisen, Alex Vaenerbergin, Tommi Huolilan, Samu Kaaresvirran, Miska Ahokkaan, Riku Ahosen, Mikael Sandbergin, Ilmari Kallion, Roope Ahosen sekä Jukka Katajan kanssa. Tupamäki saa seurakseen valmennusjohdoon Tommi Sainion, Ville Salmen, Timo Lammen, Vesa Sormusen sekä Keijo Poutiaisen.

Henkilöt

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia