29.2.2004 BC Nokia lähetti Turun Riennon varhaiselle kesälomalle. Nokialaiset hakivat naisten SM-puolivälierissä toisen voittonsa turkulaisista, kun TuRi kukistui lukemin 74-63. Näin BC Nokia eteni välieriin otteluvoitoin 2-0. Toisessa puolivälieräparissa voitot ovat tasan 1-1 Äänekosken Huiman voitettua sunnuntaina Pussihukat 87-70.
Nokialaiset olivat yhtenäisempi ja tasaisempi joukkue sunnuntaina. BC Nokia jopa kesti luottopelurinsa Reetta Ojalan loukkaantumisen. Ensimmäisen puolivälierän Nokialle viime torstaina ratkaissut Ojala loukkasi jalkansa sunnuntaisen pelin ensimmäisellä jaksolla ja joutui jättämään leikin kesken.
Sekä Nokia että TuRi pelasi erilaisia paikkaprässejä läpi kamppailun. Alussa aggressiivinen puolustus tuotti tulosta Riennolle, joka reilussa viidessä minuutissa siirtyi 14-2-johtoon. Reilut puoli tuntia joukkueet etenivät tasatahtiin, kunnes Nokian laajempi materiaali alkoi saada yliotteen. Turku oli liialti Stenin sisarusten varassa. Siskoksista vanhempi, Tiina, nosteli 36 pistettä ja kauhoi 17 levypalloa. Minna Sten kirjautti tehot 13/9.
BC Nokia pakotti TuRi:n ottelussa 28 pallonmenetykseen, joka avasi mahdollisuuksia nopeisiin hyökkäyksiin ja oli yksi ottelun avaimista. Vieraista tehokkaimmin työskentelivät Satu Raimesalo (20/3), Paula Penttilä (17/5) ja Nina Sandell (11/7/7 riistoa).
Huima kaatoi Pussihukat naisten SM-puolivälierien toisessa kamppailussa lukemin 87-70 ja vei samalla ottelusarjan vielä kertaalleen Vantaalle. Joukkueet kohtaavat ratkaisevassa kolmannessa ottelussa tiistaina Myyrmäen Urheilutalolla.
Huima karkasi heti alkuun 9-0-johtoon, ja huilitauolle mentäessä huimattarien karkumatka oli jo turvallisen tuntuinen 47-26.
Pussihukat ei kuitenkaan luovuttanut, vaan aiheutti koko kentän prässillään Huimalle lukuisia pallonmenetyksiä. Ero oli kuitenkin liian suuri kiinni kurottavaksi, eikä PuHu myöskään saanut kiinni Huiman tehoduoa Sanna Puskala-Saara Lind. Sekä Puskala että Lind pelasivat koko viimeisen neljänneksen neljän virheen rasittamina. Puskala hääri jälleen monipuolisesti (17/11/8 syöttöä/4 riistoa) ja Lind (22/9) nosteli koreja Pussihukkien tornien keskeltä.
Hienon ottelun pelasivat myös torstaista huomattavasti piristynyt Samantha Brincat (15/6/4 riistoa), 13 pistettä heittänyt nuorten maajoukkuepeluri Maiju Pekkarinen ja nuori Anna Kumpulainen (9).
Pussihukkien tehokkaimmat olivat Hanna Rotinen (18/6) ja Jenni Laaksonen (16/6). Huiman urakkaa helpotti huomattavasti tämän kaksikon suihkukomennus 37. minuutilla.
Naisten välierissä vastakkain asetetaan jatkosarjassa parhaiten ja huonoiten sijoittunut joukkueet. Pantterit voitti ylemmän jatkosarjan. Mikäli Huima onnistuu kaatamaan kolmannessa puolivälierässä tiistaina 2.3. Vantaalla Pussihukat, tulee siitä Panttereiden välierävastus. Mikäli PuHu jatkaa, ovat välieräparit Pantterit-BC Nokia ja Espoo Basket Team-PuHu. Joka tapauksessa Pantterit aloittaa välieräsarjansa kotikentällään perjantaina 5.3. ja EBT omansa lauantaina 6.3.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.
BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.
Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.
Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.
Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Kotkassa ja Helsingissä. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.