12.11.2013 Urheilukliseisiin kuuluva ilmaisu matkustamisesta leijonan luolaan tulee keskiviikkona todeksi Eurocupin jatkosarjapaikkaa havittelevalle Loimaa Bisonsille, joka pyrkii kartuttamaan voittotiliään ateenalaisen Panioniosin kotihallissa fanaattisten kreikkalaiskannattajien edessä. Bisons-valmentaja Greg Gibson kertoo viime viikon Spartak-voiton kasvattaneen joukkueensa itseluottamusta.

Viimeiset kaksi kautta Panioniosia edustanut Billy Keys palaa Bisons-paidassa entiselle kotikentälleen.

Korinalusjyrä John Williamson tekee Ateenassa kauden Eurocup-debyyttinsä.

Bisons-luotsi Greg Gibsonin mukaan joukkueen itseluottamus on korkealla.

"Junnu Lee" on Eurocupin paras suomalaiskorintekijä 14,5 pisteen keskiarvollaan. Kuvat: Tytti Nuoramo & Tuomas Venhola.
Bisons mykisti venäläisen miljoonaseuran Pietarin Spartakin viime keskiviikkona kotonaan Vantaan Energia Areenalla, kun Mikko Koivisto tarjoili Tuukka Kotille korintekoon vapauttavan syötön vain kaksi sekuntia ennen ottelun loppua.
Voiton jälkeen tunnelma loimaalaisleirissä oli vapautunut, sillä Spartakille kaatuessaan Bisonsille olisi kirjattu kolmas alle yhden heiton tappio kolmeen viikkoon, mikä olisi ollut erityisen haastava skenaario ottaessa huomioon, että Bisons pelaa alkulohkon viimeisestä kuudesta ottelustaan neljä vieraskentällä.
Spartakin kaaduttua on Bisonsilla tilillään kaksi voittoa neljästä ottelusta, ja päävalmentaja Greg Gibsonin mukaan joukkue uhkuu itseluottamusta lähtiessään Ateenaan toiseen Eurocup-vierasotteluunsa.
– Voiton jälkeen on huomattavasti helpompaa astua Ateenan koneeseen. Vaikka Spartak-peli ei vielä ollut varsinainen pakkovoiton paikka, 2-2-voittosuhteella on paljon miellyttävämpi hakea ensimmäistä vierasvoittoa kuin 1-3-voittosuhteella, Gibson laskeskelee.
– Spartak-peli oli meille jo neljäs viime sekunneilla ratkennut ottelu, ja jo tämän perusteella itseluottamuksemme on korkealla. Olemme osoittaneet pystyvämme pelaamaan voitosta mitä tahansa joukkuetta vastaan tässä sarjassa.
Bisons haki Spartak-voittonsa ennen kaikkea hartiavoimin, sillä joukkueen uusi amerikkalaisvahvistus, fysiikkaihme John "The Body" Williamson ei ollut vielä edustuskelpoinen.
198-senttinen korinalushärkä teki ensiesiintymisensä Bisons-paidassa lauantaina Espoossa ja kuritti vanhaa seuraansa Honkaa 24 pisteellä vain 19 minuutissa. Keskiviikkona Ateenassa Williamson tekee kauden Eurocup-debyyttinsä.
– John on vielä muutaman viikon päässä parhaasta kunnostaan, mutta hän tuo jo nyt meille korin alle kovuutta ja ratkaisuvoimaa. Ennen kaikkea hän auttaa meitä levypallopelaamisessa, joka on ollut meille Eurocupissa vaikeaa, sekä vie paineita pois Tuukalta (Kotti), Gibson arvioi.
Keskiviikon ottelun tärkeyttä ei voi ylikorostaa, sillä vastakkain on kaksi joukkuetta, joista kumpikin on hakenut kaksi voittoa ja petaisi itsensä voitolla vahvoihin asemiin alkulohkon jälkipuoliskolle lähdettäessä. Ennakkokaavioissa joukkueet ovat tasaväkisiä, joskin fanaattisuudestaan tunnetut kreikkalaiskannattajat kallistavat vaakakuppia niin, että kotijoukkuetta voidaan pitää voittajasuosikkina.
– Olen kuullut paljon tarinoita kreikkalaisfaneista monilta pelaajilta, mutta uskon meidän olevan valmiit haasteeseen. Meitä helpottaa, että Billy Keys on pelannut viimeiset pari kautta Panioniosissa, ja hän on kertonut meille paljon sikäläisistä olosuhteista, pelaajista ja kannattajista. Tavoitteenamme on ehdottomasti avata vierasvoittotili, uhkuu Gibson.
Eurocupin kolmelle muullekin ”suomalaisjoukkueelle” tilanne on keskiviikkoiltana herkullinen.
Viimeiset kolme otteluaan voittanut Petteri Koposen BC Himki ryhmittyy kentälle Bosniassa KK Igokea Aleksandrovacin kotikentällä, kun taas Gerald Lee juniorin CSU Asesoft Ploiesti ottaa kotonaan Romaniassa mittaa Lukoil Sofiasta.
Himkillä ja Ploiestilla on mahdollisuus ottaa vahva kiinnitys Eurocupin jatkopaikkataisteluun alkulohkon jälkipuoliskolle lähdettäessä, sillä Lukoil ja Igokea ovat E-alkulohkon hännänhuiput, jotka joutuisivat entistä ahtaammalle hävitessään keskiviikon ottelunsa. Himki on hakenut neljästä ottelustaan kolme ja Ploiesti kaksi voittoa.
Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana palaa puolestaan viime viikon vieraspelin jälkeen kotikentälleen Stozice Areenalle kohtaamaan Ranskan liigassa pudotuspeliviivan alle ja Eurocup-lohkonsa hännille jumittuneen Paris Levalloisin. Neljästä ottelustaan kaksi voittaneen Olimpijan Sasu Salin saa takakentällä vastaansa Duke- ja NBA-taustaisen amerikkalaispelinrakentaja Daniel Ewingin, joka on pelannut viimeiset kuusi kautta Euroopan huippuseuroissa.
Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.
Kesän kuumin koripallosesonki on aivan kulman takana – ja 3x3 SM-kiertue 2026 kutsuu jälleen joukkueesi mukaan! Luvassa on urbaania kisatunnelmaa, kovatasoisia pelejä, yleisöä ja palkintorahaa.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.