Catz uusi kullan vahvalla kirillä

23.4.2013 21:59 Lappeenrannan Catz uusi naisten koripallomestaruutensa vakuuttavan kauden päätteeksi lyömällä Peli-Karhut loppuotteluissa suoraan voitoin 3-0. Catz päätti kauden 24 voiton putkeen SM-sarjassa ja voitti ohessa myös Suomen cupin mestaruuden.

Catzin teholaituri Alex Anderson sai kunnian suorittaa mestareille kuuluvan rituaalin, korisukan leikkuun.

Catzin tahti on ollut hurja; kausi päättyi 24 pelin voittoputkeen ja toiseen peräkkäiseen tuplamestaruuteen.

PeKa ei päästänyt kolmannessa finaalissa Catzia helpolla. Lotta Aaltonen heitti Catzille tärkeitä pisteitä kotijoukkueen kiriessä.

Chandrea Jones oli Catzin paras korintekijä niin kolmannessa finaalissa kuin koko kaudellakin. Kuvat: Matti Koskinen.

Kotkalaiset kävivät ratkaisupelin alkuvaiheessa jopa 16 pisteen johdossa, mutta yli vuoden kotonaan lyömättömänä pelannut Catz kiri voittoon pistein 66-54 (31-26). Mitali oli molemmille seuroille jo seitsemäs peräkkäinen.

- Puolustuksessamme pysyi onneksi ryhti koko ajan, vaikka alku menikin muuten puskemiseksi. Hermostuneen alun jälkeen pystyimme jo rauhoittumaan tauolla, kiteytti Catzin luotsina toisen Suomen mestaruutensa ja kolmannen peräkkäisen mitalin voittanut Mika Haakana.

Catz päätti kauden 24 voiton putkeen. Lappeenrantalaiset hävisivät kauden mittaan vain marraskuussa Kotkassa ja joulukuussa Forssassa.

PeKa Korinne Campbell ja Shenita Landry takoivat avauskympille kuuden ja kahdeksan pisteen saaliit, mutta hyytyivät lopulta 14 pisteen suoritukseen. PeKa repäisi ottelun alkuun lukemat 9-0, kunnes Catz sai pistetilinsä auki vasta viidennellä peliminuutilla. Edes johtolukemat 23-7 toisen neljänneksen aluksi eivät kuitenkaan kantaneet kotkalaisia voittoon.

Toinen peräkkäinen tuplamestaruus

Catz on rakennettu ratkaisuhetkillä suureen rooliin nousseen Jelena Reshetkon (18/8) ympärille. Lappeenrantalaisten muut pisterohmut olivat tuttuun tapaan Chandrea Jones (18/11) ja Alexandria Anderson (14/12). Mestarien mahtikuusikon muut pelaajat olivat Hanna Vapamaa sekä pelintekijät Sakellie Daniels ja Anni Mäkitalo.

- Catzin ensimmäisen mestaruuden (2010) aikoihin joukkue oli isompi, mutta nyt olemme nopeampi. Kun olimme toisella neljänneksellä takaa-ajajina, Lotta Aaltonen tuli penkiltä heittämään viisi tärkeää pistettä ja samaan aikaan Reshetko teki takuuvarmaa työtään, Haakana korosti.

Kotkalaisten oltua virhevaikeuksissa alusta asti Catz takoi peräti 17 pistettä vapaaheittoviivalta PeKan vastaavan lukeman oltua viisi. Yhteensä 13 pistettä pussittanut Reetta Piipari (13/1) upotti kolme kolmosta, mutta Catz pystyi ahdistamaan hänelle seitsemän pallonmenetystä.

- Saimme todella hyvän alun, mutta Catz oli yksinkertaisesti liian vahva, niin nyt kuin koko kauden. Catzin Danielsin ja Aaltosen kolmoset toisen neljänneksen loppuun osuivat meille henkisesti kovaan paikkaan, totesi PeKan valmentaja Seppo Kurki.

Catz voitti helmikuun alussa Suomen cupin mestaruuden. Tuore tuplamestaruus oli seuralle toinen peräkkäinen, sillä Catz huuhtoi SM- ja cup-kultaa myös kaudella 2011-12. 

Lisätiedot: Ottelutilastot  
 
14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

8.4.2026 21:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa voiton päässä finaaleista

BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.

7.4.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.

5.4.2026 19:30 Naisten Korisliiga

Vierasvoitoille jatkoa – molemmat välieräsarjat tasatilanteessa

Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.

2.4.2026 21:30 Naisten Korisliiga

ToPo ja BC Nokia onnistuivat ryöstöissä

Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.

2.4.2026 09:50 Naisten Korisliiga

Viime vuosien menestysjoukkueet PeKa ja ToPo vastakkain – HBA ja BC Nokia ratkaisevat toisen finaalipaikan kohtalon

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Kotkassa ja Helsingissä. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

30.3.2026 20:46 Naisten Korisliiga

ToPo vei paikan välierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät saatiin päätökseen maanantaina, kun ToPo kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 61–52 ja vei ottelusarjan voitoin 3–2.

28.3.2026 22:17 Naisten Korisliiga

ToPo vei trillerin ja siirsi ratkaisun viidenteen peliin

Naisten Korisliigan viimeisessä puolivälieräsarjassa nähdään ratkaiseva viides ottelu, kun ToPo kaatoi kotonaan Pyrinnön jatkoajan jälkeen lukemin 78–70.

Näytä lisää vastaavia