Den Bosch kukisti niukasti LrNMKY:n

9.12.2005 Lappeenrannan NMKY hävisi Hollannissa pelatun koripallon Euroopan Challenge cupin ensimmäisen neljännesvälieräottelun EBBC Tulip Den Boschille niukasti numeroin 104-102 (55-49).

Tappio tiesi samalla sitä, että Namikan on kukistettava Den Bosch ensi viikon torstaina Lappeenrannassa pelattavassa toisessa osaottelussa vähintään kolmella pisteellä. Kahden ottelun yhteistulos ratkaisee puolivälieriin etenijän.
Haastajacupin alkulohkonsa puhtaalla pelillä voittanut Lappeenranta oli alusta lähtien hyvin mukana pelissä, vaikka Den Bosch veikin kaksi ensimmäistä neljännestä pistein 24-20 ja 31-29.

LrNMKY tiivisti otettaan entisestään tauon jälkeen, jolloin kotijoukkue oli jo ajoittain pahoissa vaikeuksissa. Vierasjoukkue vei kymmenminuuttisen edukseen 12 pisteellä ja viimeiselle neljännekselle lähdettiin Lappeenrannan 81-75 -johdossa.

Den Bosch nousi kuitenkin kotiyleisönsä siivittämänä sinnikkäästi uudelleen mukaan taisteluun ja pystyi kääntämään jännittävän ottelun edukseen.  Hollantilaisjoukkue tosin tietää jo ensimmäisenkin ottelun perusteella, että vain kahden pisteen takaa-ajoasemassa oleva LrNMKY on varmuudella vaarallinen ja nälkäinen vastustaja kotikentällään.


- Den Bosch johti ottelua viimeisellä neljännekselle parhaimmillaan jo yhdeksällä pisteellä. Lopussa tekemämme pisteet olivat tärkeitä. Emme me tosiaankaan ole menettäneet jatkopaikan osalta vielä mitään, vakuutti LrNMKY:n valmennusvastuun yhdessä Mika Turusen kanssa jakava Lassi Tuovi.

- Tiedämme nyt ainakin ne asiat, joissa meidän pitää parantaa kotiottelussa, jatkoi Tuovi.

Kullamäe saatava kuriin

Yksi niistä on Den Boschin kokeneen virolaispelaajan Gert Kullamäen saaminen kuriin. LrNMKY toki tiesi jo entuudestaan tarkkaan Kullamäen taidot, mutta mies oli silti aivan pitelemätön.

- Mahtavaa heittopeliä esittänyt Kullamäe meidät kaatoi. Hän teki taukoon mennessä jo 23 pistettä.

Kullamäe heitti kovalla prosentilla yhteensä 33 pistettä, joista 21 syntyi kolmoskaaren takaa. Voittajien toinen kova pistemies oli amerikkalaisvahvistus Leon Rodgers, 27/11.

Lappeenrannan hahmo oli 218-senttinen tanskalaisjätti Chris Christoffersen (23/7), joka oli ehtinyt kohdata tällä kaudella Den Boschin jo kahdesti Århusin Bakken Bearsin riveissä.

- Christoffersen nosti heti avausjaksolla 15 pistettä. Hän vaikuttaa todellakin nauttivan kovista kansainvälisistä peleistä, painotti Tuovi.

Chanan Colman kokosi tehot 19/5, Matt Williams 18/3 ja Pasi Riihelä 16/7. Pelintekijä Colman tarjosi edelleen seitsemän koriin johtanutta syöttöä.
LrNMKY:n ja Den Boschin muodostaman otteluparin voittaja selvittää tiensä haastajacupin kahdeksan parhaan joukkoon.

Tuleva puolivälierävastustaja on joko unkarilainen Debreceni Vadkakasok tai Kyproksen Keravnos Nikosia.

Nikosian riveissä pelaa Suomen kentiltäkin tuttu 30-vuotias, 204-senttinen ja 122-kiloinen Inus Norville. Myöhemmin uraa Ruotsin kentillä tehnyt Norville juhli Suomen cupin voittoa vuonna 1999 silloisen turkulaisjoukkue Piilosetin riveissä.
LrNMKY voitti viime keväänä Suomen mestaruuden, mutta kotimainen cup joukkueelta on vielä valloittamatta.

Kiireiselle Namikalle tarjoutuu siihen tosin tilaisuus jo lauantaina klo 15.30 alkaen, kun se kohtaa Helsingin jäähallissa pelattavassa Suomen cupin finaalissa Korisliigaa johtavan Joensuun Katajan.

Asiat

 
12.6.2026 15:27 3x3

3x3 SM-kiertue jatkuu – Narinkkatori ja Kotkan Meripäivät kutsuvat mukaan kesän kuumimpiin 3x3-turnauksiin

Kesän 2026 3x3 SM-kiertue on täydessä vauhdissa, ja seuraavat tapahtumat tarjoavat niin pelaajille kuin katsojille ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea urbaanin koripallon sykkeen keskellä kaupunkien kesätunnelmaa. Kiertue jatkuu Helsingin Narinkkatorilla ja Kotkan perinteikkäillä Meripäivillä ennen huipentumistaan elokuun SM-finaaleihin Espoossa.

12.6.2026 12:02 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueleirille kutsutut valittu

Suomen Koripalloliitto on valinnut 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-18.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.

12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 11:51 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsutut valittu

Suomen Koripalloliitto on valinnut 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-18.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

12.6.2026 09:30 Suomen Cup

Suomen Cup uudistuu tulevaksi kaudeksi: naiset ja miehet kisaavat mestaruudesta uudessa formaatissa

Koripallon Suomen Cup palaa kilpailuohjelmaan kahden vuoden tauon jälkeen kaudeksi 2026–27, kun naiset sekä miehet pelaavat cup-mestaruudesta kotiyleisön edessä.

11.6.2026 10:30 Naisten Korisliiga

HBA-Märsky lähtee eurokentille kaudeksi 2026–2027

Naisten Korisliiga-kevään hopeajuhliin päättänyt Suomen Olympiakomitean, pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean ja Koripalloliiton yhteinen pelaajahautomo HBA-Märsky lähtee eurokentille. Pääosin nuorten EM-mitaleja viime vuosina voittaneista lukioikäisistä pelaajista koostuva HBA-Märsky pelaa syksyllä Naisten Korisliigan lisäksi Euroopan toiseksi korkeatasoisinta kansainvälistä seurajoukkuekilpailua, Eurocupia.

11.6.2026 08:47 Suomalaiset ulkomailla

Erik Sajantila juhlii Hollannin mestaruutta

Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

Näytä lisää vastaavia