2.11.2003 Suomalaisvalmentaja Henrik Dettmannin käskyttämä Mitteldeutscher avasi voittotilinsä Saksan Bundesliigassa. Mitteldeutscher teki sen kaatamalla Markku Larkion ja Mikko Noopilan edustaman Braunschweigin kotonana 96-84. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Kohuhankintoja kesän aikana tehneelle Mitteldeutscherille kauden alku on ollut tahmea. Se hävisi kauden kolme ensimmäistä peliään. Braunschweigia vastaan joukkueen hyökkäysonnistumiset eivät olleet - aiempien pelien tapaan - pelkästään Wendell Alexisin varassa, vaan viisi Mitteldeutscherin peluria ylsi kaksinumeroisiin pistelukemiin. Voitto-ottelua seurasi lehtereillä 3.850 katsojaa.
- Pelasimme hyvää joukkuetta vastaan ja onnistuimme voittamaan. Vihdoin pelasimme aggressiivisesti. Olen erittäin tyytyväinen tämän päivän suoritukseemme, kertoi Dettmann ottelun jälkeen.
Mikko Noopila pelasi kamppailussa 19 minuuttia ja Markku Larkio kaksi minuuttia vähemmän. Larkion saldona oli kuusi pistettä ja kolme levypalloa, kun Noopila kirjautti tehomerkinnät 3/5 ennen kuin sai virhetilinsä täyteen.
Bundesliigan muissa peleissä Jukka Matisen Frankfurt Skyliners kärsi 79-81-vierastappion Karlsruhelle. Matinen heitti kahdeksan pistettä 25 minuuttissa. Martti Kuisman Würzburg otti sekin takkiinsa. Würzburg hävisi vieraissa Leverkusenille 62-97. Kuismalla oli heikko heittopäivä. Hän pisti kaikki seitsemän pelitilanneheittoaan ohi. Kolme pistettä syntyi kuitenkin vapaaheittoviivalta, jonka lisäksi Kuisma otti viisi levypalloa.
Kreikan liigassa Antti Nikkilän edustama Aris Thessaloniki hävisi niukasti kotiottelunsa Makedonikosia vastaan lukemin 60-64. Nikkilä merkkautti tilastorivilleen merkinnät 4/4 pelattuaan 14 minuuttia.
Itävallan pääsarjassa Jussi Kumpulaisen Wels metsästi vierasvoiton Fürstenfelsistä. Kumpulainen teki 93-77-loppunumeroihin päättyneessä ottelussa viisi pistettä voittajille.
Espanjan kakkosliigassa Jyri Lehtonen tuli peliin vaihdosta, pelasi 23 minuuttia, teki seitsemän pistettä ja riisti kerran, kun hänen joukkueen Melilla hävisi vieraissa Bilbaolle 77-88.
Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.
Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.