Eero Aaltonen Lappeenrantaan, Anton Kankaanpää USA:an

20.6.2013 Korisliiga-kauteen valmistautuvan Lappeenrannan Namikan miehistössä on tapahtunut lisää muutoksia. Kahtena edeltävänä keväänä Suomen mestaruutta Nilan Bisonsin kanssa juhlinut Eero Aaltonen, 22, siirtyy Namikaan kaksivuotisella sopimuksella, kun taas LrNMKY-kasvatti Anton Kankaanpää suuntaa Yhdysvaltoihin pelaamaan yliopistosarjoissa.

Eero Aaltonen siirtyy kaksivuotisella sopimuksella Loimaalta Lappeenrantaan. Kuva: Tytti Nuoramo.

193-senttinen Aaltonen oli Loimaan Bisonsien edeltäjän LoKoKon avainmiehiä liiganousun tuoneella kaudella 2010/11, jonka jälkeen laituri on pelannut roolipelaajana Bisonsin nimivahvassa rotaatiossa.

 

Viime kaudella Aaltonen heitti kahdeksan minuutin peliajalla 2,5 pistettä ottelua kohden. Aaltosen yhden ottelun piste-ennätys Korisliigassa on 18.

 

– Olen nyt käynyt Namikan treeneissä muutamaan kertaan ja pitänyt sekä treeneistä että siitä, miten asiat hoidetaan. Valmennuksen osalta olen jo valmiiksi tyytyväinen seuravalintaani. Ensi vuonna katsotaan, löytyykö miehelle isompaa roolia ja sen eteen tehdään kovin töitä, LoKoKon kasvatteihin kuuluva Aaltonen kommentoi LrNMKY:n tiedotteessa.

 

– Olemme olleet Eeron perässä koko kevään ja alkukesän, joten jälleen voimme puhua onnistuneesta täsmähankinnasta. Monipuolisena laiturina Eero on väläytellyt osaamistaan molemmissa päissä kenttää, ja odotamme hänen murtautuvan Korisliigan runkopelaajien joukkoon seuraavan kahden kauden aikana, Namikan päävalmentaja Lassi Tuovi kaavioi.

 

Vastaavasti Namikan juniorikoulun läpikäynyt Anton Kankaanpää, 21, on saanut stipendin amerikkalaiseen Southern Nazarene -yliopistoon, joka pelaa National Christian College Athletic Association -yliopistoliigassa.

 

Kankaanpäällä oli voimassaoleva sopimus Namikan kanssa, mutta pelaaja ja seura päättivät yhteistuumin, että siirtyminen yliopistoon oli Kankaanpään kehityksen kannalta paras vaihtoehto.

 

- Uskon tämän valinnan olevan minulle tässä vaiheessa paras mahdollinen. En ole vielä tarpeeksi kypsä pelaaja Korisliigan avainpelaajaksi, mutta takaisin tullessani uskon olevani paljon valmiimpi pelillisesti ja fyysisesti, Kankaanpää punnitsee.

 

Lappeenrannan Namikalla on voimassa sopimukset kaudesta 2013/14 Eero Aaltosen, Clifton Jonesin, Antti Niskasen, Atte Pertun sekä Anttoni Tapion kanssa. Joukkuetta valmentavat Lassi Tuovi ja Juha Sten.

 

Lisätietoja: Namikan tiedote

 

Lisätietoja: Eero Aaltonen


 

Lisätietoja: Anton Kankaanpää
 
10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

Näytä lisää vastaavia