Eetu Villa paluumuuttajana Honkaan – Markus Hyytiäinen ja Lauri Hynönen jatkosopimuksiin

20.7.2022 08:45 Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkue on solminut kolme pelaajasopimusta ensi kaudeksi. Eetu Villa, 23, palaa kasvattajaseuraansa, kun taas jo edelliskaudella joukkuetta I divisioona A:ssa edustaneet 20-vuotiaat Markus Hyytiäinen ja Lauri Hynönen ovat tehneet jatkosopimukset.

Villa siirtyi kasvattajaseurastaan puoli vuosikymmentä sitten HBA:han, jonka lisäksi hän on pelannut JBA:ssa ja Yhdysvaltojen yliopistosarja NAIA:ssa Rooseveltissä ja Carroll Collegessa. Edelliskerrallaan Suomessa, JBA:ssa kaudella 2020-21, Villa tilastoi jyväskyläläisille 7,6 pistettä, 5,0 levypalloa ja 1,2 syöttöä ottelua kohden.

– Eetu on tuttu pelaaja jo useamman vuoden takaa, kun valmensin häntä juniorina Hongassa. Vuodet yliopistoissa jenkeissä ovat varmasti tuoneet hänelle tarvittavaa kovuutta ja kokemusta. Eetu tulee tuomaan lisää uhkaa kaarelle. Karkkia lentää katsomoon myös tulevalla kaudella, päävalmentaja Aapo Heinonen kertoo seuran tiedotteessa.

Leppävaaran Pyrinnön kasvatti Hyytiäinen ja Hongan oma kasvatti Hynönen jatkavat edustusjoukkueessa, minkä lisäksi he tulevat kantamaan vastuuta myös Hongan ja LePyn yhteistyöjoukkueessa I divisioona B:ssä.

– Viime kausi oli Markukselle hankala johtuen armeijasta, joka koronapandemian aikana oli vaikea yhdistää joukkueurheiluun. Myös loppukauden loukkaantuminen ja sairastelu häiritsivät finaalisarjassa pelaamista. Kovana korintekijänä ja periksiantamattomana puolustajana hän ottaa varmasti uusia askeleita, kun pääsee taas täysipainoisesti harjoittelemaan. Yhteistyö Lepyn kanssa takaa, että käsi ei tärise Korisliigassa, kun alla on paljon vastuuta divarista.

Hyytiäinen tilastoi Hongalle viime kaudella 4,1 pistettä, 2,1 levypalloa ja 2,0 syöttöä ottelua kohden. Hynösen tilastot taas olivat 1,5 pistettä ja 2,0 levypalloa.

– Jokaiseen tapahtumaan, johon Lauri (Hynönen) osallistuu, hän tuo paljon energiaa. Erinomainen fysiikka ja kehonhallinta antaa hänelle työkaluja, joita jokainen koripallovalmentaja arvostaa. Kokemukset ja kehittävä harjoitusympäristö tarjoavat alustan, josta ponnistaa.

Asiat

 
16.6.2025 10:38 Korisliiga

Iiro Tuomi ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Iiro Tuomi, 22, on solminut tulevan korisliigakauden kattavan jatkosopimuksen Tapiolan Hongan kanssa. Viimeiset kolme kautta honkalaisfanit ovat saaneet seurata Tuomen kehityskaarta Hongan miesten sentteriosastolla niin divarissa kuin Korisliigassa.

14.6.2025 10:32 Susijengi

Hannes Pöllä vahvistaa KTP-Basketin korinalustaa

Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.

9.6.2025 11:54 Korisliiga

Justice Smith Pyrintöön

Pyrintö on tehnyt sopimuksen amerikkalaisen Justice Smithin kanssa. Justice on pelipaikaltaan takapelaaja. Viimeisellä yliopistokaudellaan (24-25) hän edusti Niagaran yliopistoa (Metro Atlantic Athletic Conferencessa) tehoin 9,8 pisteet, 3,7 levypalloa ja 2,2 syöttöä ottelua kohden.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

5.6.2025 09:58 Korisliiga

Fiifi Aidoo liittyy Kauhajoen riveihin

Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.

4.6.2025 12:05 Korisliiga

Claudell Harris Jr Vilppaan ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus

Korisliigan tuore pronssimitalisti Salon Vilpas on tehnyt avauksensa vahvistusmarkkinoilla. Seura on solminut pelaajasopimuksen 193-senttisen takamies Claudell Harris Juniorin kanssa, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta.

4.6.2025 11:00 Korisliiga

Korihaiden oma kasvatti Aamos Nikula palaa Uuteenkaupunkiin

Uudenkaupungin Korihait saa riveihinsä mukavan paluumuuttajan, kun seuran oma kasvatti Aamos Nikula edustaa tulevalla kaudella kotikaupunkinsa joukkuetta. Vuoden sopimuksen seuran kanssa tehnyt Nikula pelasi viime kaudella BC Nokian organisaatiossa Korisliigaa ja divisioona B:tä.

2.6.2025 11:00 Korisliiga

Mikael Laihonen palaa Korisliigaan Korihaiden paidassa

Uudenkaupungin Korihaiden kotimainen pelaajarunko saa 202 senttiä lisää pituutta Mikael Laihosen vuoden mittaisen sopimuksen myötä. 31-vuotias Laihonen palaa Korisliiga-parketeille vietettyään edelliset kaksi kautta Puolassa.

2.6.2025 10:35 Korisliiga

Max Besselink Joensuuhun

Kataja-Basket kertoo verkkosivuillaan 23-vuotiaan Besselinkin siirtyvän Nokialta Joensuuhun yksivuotisella sopimuksella.

2.6.2025 08:42 Korisliiga

Alvar Peltoniemi jatkosopimukseen Hongan kanssa

Hongan oman kasvatin sopimus kattaa kauden 2025-2026.

Näytä lisää vastaavia