15.2.2021 08:47 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Elina Arike ja UTEP venyttivät viikonlopun kahdella voitolla voittoputkensa jo yhdeksään. Arike oli erityisen kovassa vauhdissa viikonlopun ensimmäisessä ottelussa 10 pisteellä ja 5 levypallolla.
Elina Arike tilastoi 10 pistettä ja viisi levypalloa UTEP:n viikonlopun ensimmäisessä ottelussa. Kuva: Ville Vuorinen.
UTEP voitti viikonloppuna kahdesti Floridan kansainvälisen yliopiston eli FIU:n C-USA:n otteluissa. Perjantaina UTEP veti pidemmän korren numeroin 76-64 (37-31). Tulokaskauttaan pelaava Arike käytti 22 minuuttiaan aloitusviisikossa tehokkaasti, kun HyPo-kasvatti keräsi 10 pistettä, viisi levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Lauantaina UTEP voitti FIU:n toistamiseen, kun UTEP:n vahva toinen puoliaika pudottu floridalaiset kyydistä loppulukemiin 73-57 (42-39). Arike pelasi viisikossa tällä kertaa 11 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi kolme levypalloa ja yhden syötön, mutta jääden pisteittä.
Marika Korpisen edustama George Mason hävisi viikonloppuna kaksi Atlantic 10 -konferenssin ottelua. Perjantaina George Mason kärsi tappion St. Bonaventurelle 72-62 (39-32). Korpinen tilastoi kaksi pistettä, viisi levypalloa ja kolme syöttöä 32 peliminuutissa aloitusviisikossa.
Sunnuntaina George Mason ei saanut käännettyä tiukkaa ottelua itselleen Duquesnea vastaan, joka voitti 55-49 (30-30). Korpinen oli joukkueensa toiseksi paras pistenainen yhdeksällä pisteellä, viidellä levypallolla, kahdella syötöllä, kolmella riistolla ja yhdellä torjunnalla 34 minuutissa.
MAAC:ssä Sini Mäkelä ja Manhattan College juhlivat kahta voittoa Ionaa vastaan viikonloppuna. Lauantaina Manhattan College kaatoi Ionan loppunumeroin 48-64 (22-37). Mäkelä kirjasi yhden syötön kuudessa peliminuutissa.
Sunnuntaina Iona pisti Manhattan Collegen tiukoille, mutta Manhattan College selvisi voittajaksi lukemin 44-48 (19-12). Mäkelä ei pelannut ottelussa.
Venla Varis ja Grand Canyon jakoivat viikonlopun tuplaotteluissa voitot Utah Valleyn kanssa WAC:ssä. Perjantaina Utah Valley oli parempi numeroin 51-63 (22-28). Varis heitti kolme pistettä viidessä minuutissa.
Lauantaina Grand Canyon pääsi maksamaan kalavelkoja, kun Utah Valley kaatui 72-62 (25-31). Varis jäi pisteittä kuudessa peliminuutissa.
West Coast -konferenssissa Kia Vaalavirta ja San Francisco voittivat Portlandin 74-71 (30-36). Vaalavirta heitti yhden pisteen kahdessa minuutissa.
Anna Kahelin ja Maine kohtasivat viikonloppuna kahdesti Stony Brookin America East -konferenssissa jakaen voitot. Kahelin pelasi jälkimmäisessä ottelussa, kun Maine voitti 54-49 (16-24). Kahelin keräsi kolme levypalloa, mutta jäi pisteittä, 15 minuutissa.
Tapiolan Hongan kasvatti Emil Skyttä pelasi kaksi edellistä kautta Sacramento Statessa.
Suomalaislupaus Abdullah Amzil on allekirjoittanut sopimuksen UC Davisin miesten koripallojoukkueen kanssa. 200-senttinen laitahyökkääjä liittyy joukkueeseen kaudelle 2025–26.
Elmeri Abbey jatkaa uraansa Yhdysvalloissa. Utahin yliopisto nappasi suomalaispelintekijän riveihinsä kaudelle 2025–2026.
Etelä-Carolinassa pelannut takamieslupaus Morris Ugusuk siirtyy seuraavaksi West Virginian Universityn riveihin.
Eemeli Yalaho siirtyy ensi kaudeksi Washington State Universityyn, joka pelaa Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:n Pac-12-konferenssissa. Yalaho siirtyy WSU:hun Texas Techistä, jossa hän pelasi kaksi kautta.
Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.
Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.
Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.
Yhdysvaltojen NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA marssivat viikonloppuna Final Fouriin, kun UCLA kaatoi ensin Ole Missin ja sitten LSU:n.
Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech oli lähellä jättiyllätystä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n lopputurnauksen läntisessä aluefinaalissa San Franciscossa. Texas Tech johti suursuosikki Floridaa yhdeksällä pisteellä vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta taipui lukemin 79-84 (37-40) Floridan raivatessa tiensä Final Four -turnaukseen.