6.9.2011 Amerikkalaistakamies Elijah Ingramin ura Salon Vilppaassa jäi vajaan viikon mittaiseksi. Salolaisjoukkue on värvännyt nopealla aikataululla Ingramin korvaajaksi 188-senttisen Emmanuel Hollowayn.

Emmanuel Holloway donkkaa alkavalla liigakaudella Salon Vilppaan paidassa. Kuva: UBC Hannover Tigers.
– Syy aikaiseen vaihtoon löytyy ensisijaisesti Jukka Katajan valitettavasta loukkaantumisesta. Kataja on sivussa pitkään, ja tarvitsemme hieman toisentyyppisen miehen takakentälle, kertoo vaihdon taustoista Salon Vilppaan puheenjohtaja Keijo Poutiainen.
Emmanuel Holloway oli seuran kauppalistalla jo kesäkuussa, mutta tuolloin takamiehen hintalappu oli aivan liian korkealla Vilppaan budjettiin.
– Nyt kysynnän ja tarjonnan lait kohtasivat. Vaihdon kanssa on edetty varsin nopealla aikataululla, ja seurassa odotetaan Hollowayn saapumista suurin odotuksin. Pelaajan taustat lupaavat paljon, toteaa Poutiainen.
25-vuotias Holloway pelasi junior collegen jälkeen kaksi vuotta Illinois Staten yliopistossa ja viimeisteli seniorikaudellaan 10,3 pistettä, 4,0 levypalloa ja 2,8 syöttöä ottelua kohti. Kolmosensa Holloway upotti 39% tarkkuudella.
Hollowayn ensimmäinen ammattilaiskausi sujui Saksan Pro A-liigassa UBC Hannover Tigersin mukana. Atlantalaistakamies oli liigan kakkonen pisteissä (21,1), kakkonen riistoissa (2,4) ja viides syötöissä (4,9).
– Mikä tärkeintä, Holloway valittiin Saksassa vuoden puolustuspelaajaksi. Se on minulle valmentajana se tärkein juttu, huomauttaa Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki.
Viime kaudella Holloway pelasi Tshekin pääsarjassa Brnon joukkueessa 10,4 pisteen, 3,2 levypallon, 2,3 syötön ja 1,7 riiston keskiarvoilla.
Koeajalla olevat John Fields (204 cm) ja Dwight Coleman (200 cm) ovat vakuuttaneet seurajohdon, kerrotaan Salon Vilppaan lehdistötiedotteessa.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.