28.10.2010 Koripallon naisten SM-sarjan torstain ainoasta ottelusta muodostui varsin yksipuolinen näytös. Kotijoukkue Espoo Basket Team pyöritteli sarjan jumbopaikkaa pitävästä Keravan Energia Teamista murskavoiton 97-59 (48-32).
Niina Laaksonen ja Espoo Team olivat tylyjä emäntiä Keravalle. Kuva: Tytti Nuoramo.
Kauden kolmannen voittonsa ottanut Espoo oli vapaaheittotarkkuutta lukuun ottamatta kaikessa Keravaa parempi. Hurjinta ylivoima oli levypalloissa, jotka laajalla rotaatiolla pelanneet emännät veivät peräti 45-25.
- Pääsimme pelaamaan pitkästä aikaa kotiyleisön eteen ja olimme hyvällä jalalla liikkeellä koko ottelun ajan. Nuoret pelaajat jaksoivat painaa kentällä aggressiivisesti ottelun jo ratkettuakin, espoolaisvalmentaja Mikko Larkas iloitsi.
Kotijoukkueen ja samalla koko kentän ykkönen niin pisteissä kuin levypalloissakin oli Niina Laaksonen (23/11), vaikka hän pelasi vain 23 minuuttia. Maija Lähde nosteli 19 pistettä voittajille.
Kauden kaikki sarjaottelunsa hävinneen Keravan paras oli Michaela Moua (21/5).
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
19-vuotias Stella Jokela jatkaa Hongan naisten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Sentteriosastolla viihtyvälle 183-senttiselle Jokelalle tuleva kausi on neljäs naisten rosterissa.
Kouvottaret on solminut yksivuotiset valmentajasopimukset päävalmentaja Joonas Frimodigin, valmentaja Jussi Kukkosen sekä fysiikkavalmentaja Immo Hietakallion kanssa. Pelaajista Enni Luostarinen ja Helmi Lampinen tekivät jatkosopimukset.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Tapiolan Honka ja Emma Ristola ovat tehneet jatkosopimuksen kaudelle 2025-26. Huimaa kehityskaarta Naisten Korisliigassa viime kaudella esitellyt honkalaiskasvatti tehoili 12,2 pisteen, 6,3 levypallon ja 2,1 syötön ottelukeskiarvolla. Vuonna 2006 syntyneelle Ristolalle tuleva kausi on jo viides liigatasolla.
Keväällä Suomen mestaruutta juhlinut Kotkan Peli-Karhut on solminut jatkosopimuksen Lauren Heardin kanssa.
BC Nokian valmennustiimiin liittyy kaudelle 2025–26 koripallon parissa pitkän ja ansioituneen uran tehnyt Ilpo Rantanen. Rantanen tulee toimimaan Sopasen apuna valmennustiimissä tuoden joukkueelle arvokasta osaamistaan monella eri osa-alueella.
Mäkelä näkee tulevaisuudessa hyvät mahdollisuudet Peli-Karhujen menestysputken jatkumiselle.
Lampénin ja Hongan sopimus on yksivuotinen.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkueen valmennus on hyvissä ja tutuissa käsissä myös kaudella 2025-26. Niko Nyholm aloittaa viidennen kauden naisten edustusjoukkueen päävalmentajana, Reetta Piiparille tuleva kausi on neljäs joukkueen valmennustiimissä.