Gilberto Clavell Kouvojen korin alle

23.9.2012 Uuteen liigakauteen valmistautuva Kouvolan Kouvot on kiinnittänyt korinsa alle 201-senttisen, 107-kiloisen Gilberto Clavellin. Puerto Ricon ja Yhdysvallan passit omistava Clavell valittiin vuosi sitten USA:n NCAA-liigan Southland-konferenssin vuoden pelaajaksi.

Clavellin viimeisen kauden keskiarvot Sam Houston Staten yliopistossa olivat hurjat 19,5 pistettä ja 7,3 levypalloa ottelua kohden.

 

Ennen yliopistouraansa Clavell pelasi Puerto Ricon maajoukkueessa alle 19-vuotiaiden MM-kisoissa 12,0 pisteen ja 4,6 levypallon tilastomerkinnöillä. Viime kaudella Clavell pelasi Puerto Ricon pääsarjaa Coamon paidassa 10,6 pisteen ja 4,3 levypallon keskiarvoilla.

 

– Clavell juoksee hyvin kenttää ja pystyy puolustamaan itseään pidempiä pelaajia. Hyvänä levypallopelaajana ja pisteiden tekijänä hän aiheuttaa vastustajan isoille miehille painetta molemmissa päissä kenttää. Gilberto pystyy pelaamaan sekä selkä että kasvot korille päin, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen kommentoi.

 

Kouvojen kaksi muuta ulkomaalaispelaajaa ovat Tampereen Pyrinnön kevään 2010 Suomen mestarijoukkueesta tuttu Chris Hester sekä viime talvena Kouvojen mukana harjoitellut ja Säynätsalon Riennossa I divisioonaa pelannut Vernon Taylor.

 

 

Lisätietoja: Kouvojen tiedote

Asiat

 
9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

9.4.2026 12:38 Korisliiga

Pieti Poikola on Korihaiden uusi päävalmentaja ensi kaudesta lähtien

Korisliigan välieriin valmistautuva Uudenkaupungin Korihait tiedottaa tulevien kausien päävalmentajasta. Joukkuetta valmentaa ensi kaudesta lähtien kahden vuoden sopimuksella kolminkertainen Suomen mestari Pieti Poikola.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

Näytä lisää vastaavia