3.2.2021 08:24 Aiemmin tällä kaudella Forssan Koripojissa I divisioona B:tä pelannut yhdysvaltainen Gokul Natesan vahvistaa loppukauden BC Nokiaa. 194-senttinen Natesan oli sarjan pistetilaston kärkinimi.

26-vuotias Natesan ehti edustaa FoKoPoa 16 ottelun verran 30,0 pisteen, 5,5 levypallon, 6,0 syötön ja 5,3 riiston keskiarvoilla. Piste-, riisto- ja tehokkuustilastoissa Natesan oli koko sarjan ykkönen.
– Olen iloinen, että Gokun liittyy joukkueeseen. Me ehdottomasti olemme tarvinneet yhden lisäpelaajan. Sen perusteella, mitä olen ehtinyt näkemään, niin uskon, että hän pystyy auttamaan meitä. Saimme myös paljon kehuja hänestä persoonana ja kuinka hyvin hän tulee toimeen joukkuekavereidensa kanssa, mikä on myös tärkeää, BC Nokian päävalmentaja Greg Gibson kommentoi seuran tiedotteessa.
Natesan pelasi yliopistouransa NCAA:n kakkostasolla Colorado Minesissa ja pelannut ammattilaisurallaan Australiassa ja Ukrainassa ennen Suomeen saapumistaan.
Natesan pelaa ensimmäisen ottelunsa BC Nokian paidassa jo tänään Helsinki Seagullsia vastaan.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.