Helsinki Seagulls vahvistuu Gonnerilla, Kajanderilla ja Bakerilla

29.8.2013 Vahvaa tuloaan miesten divarikartalle tekevä Helsinki Seagulls on värvännyt riveihinsä kolme kovan luokan vahvistusta. Monta vuotta pääsarjakoripalloa ToPon paidassa pelannut Elias Kajander, Suomessa aiemminkin kunnostautunut Josh Gonner sekä viime kaudella Kyproksella pelannut Melvin Baker ovat Seagullsin viimeisimmät kiinnitykset.

Elias Kajander jatkaa uraansa Seagullsin paidassa.

Myös Josh Gonner tekee paluun Helsinkiin. Kuvat: Francois Perthuis & Matti O. Koskinen.

188-senttinen, 30-vuotias Josh Gonner on ehtinyt pääsarjauransa aikana edustaa ToPoa, Korihaita ja Kouvoja yhteensä 196 ottelun verran 17 pisteen keskiarvolla. Edellisen kerran Gonner nähtiin Suomessa kaudella 2011/12, jolloin hän tehtaili Kouvojen paidassa 15,3 pistettä ja 3,4 levypalloa ottelua kohden.

 

– On hienoa palata Suomeen. Olin viime kauden pelaamatta, joten siinä mielessä oli loogista tulla pelaamaan Divaria. Olen varma, että pääsen nopeasti pelirytmiin ja saan autettua joukkuetta kohti Divarin mestaruutta sekä Korisliigaa, Gonner kommentoi.

 

Josh Gonnerin ja HL Colemanin lisäksi joukkueen ulkomaalaistrion täydentää 23-vuotias Austin Peay -yliopiston kasvatti Melvin Baker. Kaksimetrinen, kovana heitontorjujana tunnettu Baker viimeisteli viime kaudella 10,2 pistettä, 5,3 levypalloa ja 1,2 blokkia ottelua kohden Kyproksen liigan Omoniassa.

 

– Olen todella kiitollinen saadessani mahdollisuuden liittyä tähän organisaatioon. Tulen tekemään kaikkeni, että joukkue pääsee tavoitteeseensa kauden päätteeksi, toteaa Baker.

 

Peräti 419 Korisliiga-ottelussa esiintynyt 32-vuotias, 196-senttinen Elias Kajander tuo nuoreen organisaatioon rutkasti kokemusta. Viime kaudella Kajander nakutti ToPon paidassa Divari A:ssa 14,6 pistettä ja 5,8 levypalloa peliä kohden.

 

– Elias tuo meille jatkuvuutta, kokemusta sekä johtajuutta. Saimme kokoonpanoon erittäin laadukkaan ja pidetyn pelaajan, jonka varmasti lähes jokainen seura tässä maassa olisi valmis ottamaan ryhmäänsä, Seagullsin päävalmentaja Mikko Larkas kommentoi.

 

– Joukkueen runkoa täydennetään vielä tällä viikolla yhdellä isolla kotimaisella. Uskon, että meillä on hyvin kilpailukykyinen ryhmä taisteltaessa noususta Korisliigaan, jatkaa Larkas.

 

Helsinki Seagullsilla on voimassa sopimukset kaudesta 2013/14 Josh Gonnerin, Melvin Bakerin, HL Colemanin, Elias Kajanderin, Jouko Järvisen, Tuukka Kulhan, Markus Vallilan, Marius van Andringan, Jarkko Kyllösen ja Olli Kaunomäen kanssa. Joukkuetta valmentavat Mikko Larkas ja Sauli Silvonen.

 

Lisätietoja: Seagullsin tiedote

 
Lisätietoja: Josh Gonner

 
Lisätietoja: Elias Kajander


 
20.4.2026 22:41 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 16

Pantterit voitti miesten I divisioona B:n suoraan kolmessa ottelussa. Miesten I divisioona A:ssa Kipinä Basket haki vierasvoiton ensimmäisestä finaalikohtamisesta. Naisten I divisioonan finaalit käynnistyvät tiistaina, kun Espoo Basket Team II ja Pyrintö Akatemia lyövät yhteen.

12.4.2026 22:57 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 15

Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket selvitti tiensä finaaleihin ja odottaa vastustajaa parista Kipinä Basket - Karkkila. Miesten I divisioona B:n finaalit alkavat maanantaina. Naisten I divisioonassa puolestaan käynnistyy välierävaihe.

8.4.2026 14:59 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 14

Miesten I divisioona B:n finaaleissa kohtaavat PeU-Basket ja Pantterit. Miesten I divisioona A:ssa Oulu on puolestaan voiton päässä finaalipaikasta. Naisten puolella välieräjoukkueet selviävät keskiviikkona ja torstaina.

1.4.2026 10:12 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 13

Naisten I divisioonassa pelattiin viimeinen kierros ennen pudotuspelejä ja putoamisfinaalia. Miesten I divisioona B:ssa välieräparit alkavat olla selvillä ja A:ssa välierät aloitetaan jo perjantaina.

24.3.2026 21:39 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 12

Miesten I divisioona B:ssa pelattiin runkosarjan viimeinen kierros, kun taas miesten I divisioona A:ssa puolivälierät ovat jo täydessä vauhdissa. Naisten I divisioonassa runkosarjaa on vielä yksi kierros jäljellä.

16.3.2026 17:11 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 11

Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.

3.3.2026 22:50 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 9

Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.

25.2.2026 21:00 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 8

Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.

16.2.2026 21:00 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 7

Miesten I divisioona A:ssa kärkijoukkueet pitivät pintansa, kun taas naisten puolella ja miesten B-divisioonassa käytiin ratkaisevia kamppailuja lohkojaoista ja sarjan kärkipaikoista.

10.2.2026 22:17 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 6

Aikuisten divareissa oli jälleen vauhdikas viikko, joka tarjosi niin yllättäviä vierasvoittoja kuin sarjakärkien hallintaakin. Miesten I divisioona B:ssä Ura Basket ja Pantterit jatkavat jaetulla kärkipaikalla, kun taas A-divisioonassa ACO Basket vankisti asemaansa sarjan piikkipaikalla vakuuttavalla voitolla. Naisten I divisioonassa kärkikamppailut ja paikallisväännöt värittivät viikkoa, ja useat joukkueet kohensivat asetelmiaan matkalla kohti kevään ratkaisupelejä.

Näytä lisää vastaavia