10.8.2009 Kauhajoen Karhu on solminut jatkosopimuksen kesken viime kauden Karhuun siirtyneen 202-senttisen, nigerialaissyntyisen Henry Umorun kanssa. Tänä vuonna 24 täyttävä Umoru ei ota paikkaa Karhun ulkomaalaiskiintiössä, sillä Umoru on pelannut aiemmin urallaan Suomen juniorisarjoissa.

Henry Umoru jatkaa uraansa Kauhajoen Karhussa. Kuva: Kauhajoen Karhu.
Henry Umoru pelasi alkukauden 2008/09 Lapuan Korikobrissa, josta hän siirtyi Kauhajoelle. Umoru pelasi viime kaudella vajaat 11 minuuttia ottelua kohden 6,2 pisteen ja 3,1 levypallon ottelukeskiarvoilla. Karhun ja Umorun sopimus voi optiovuoden kanssa kestää vuoteen 2013 asti.
- Olen luonnollisesti hyvilläni, että seura ja Henry pääsivät sopimukseen. Olen varma, että suomalainen koripalloyleisö ei ole vielä nähnyt lähellekään kaikkea Henry Umorun potentiaalista, arvioi Karhun päävalmentaja Greg Gibson.
- Kesäharjoittelu on jo vienyt mieheltä liki kymmenen kiloa painoa pois, eikä harjoittelu tule ainakaan vähentymään nyt syksyllä. Isoja miehiä ei suomalaisessa koripallossa ole liikaa. Monivuotinen sopimus antaa hyvän pohjan kehittää Henryn kuntopohjaa ja liikkuvuutta. Mies on oivallinen lisä joukkueeseemme, Gibson jatkaa.
Karhun sopimuspelaajia tällä hetkellä ovat Umorun lisäksi Roni Leimu, Lasse Hintsala, Santeri Latvala, Maurice Horton, Aleksi Huuskonen, Tyrekus Bowman, Eldar Skamo ja Sad Niskanen.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.