30.7.2022 12:08 Kouvottaret on solminut tulevaa kautta koskevan pelaajasopimuksen 186-senttisen Tampereen Pyrinnön kasvatin Heta Äijäsen, 25, kanssa. Äijäsen lisäksi 175-senttinen yhdysvaltalaispelaaja Tierra Hodges , 24, on allekirjoittanut ensimmäisen ammattilaissopimuksensa Kouvottarien kanssa.
Heta Äijänen palaa Suomeen ja hänet nähdään ensi kaudella Kouvottarien paidassa. Kuva: Ville Vuorinen.
Lokakuun alussa 26 vuotta täyttävä Äijänen pelasi viime kaudella tammikuuhun saakka Espanjan kakkostasolla Advisoria Mataro Maresmen joukkueessa 5,2 pisteen ja 1,9 levypallon keskiarvoilla. Tammikuussa Äijänen siirtyi Islannin pääsarjaan Valur Reykjavikin joukkueeseen, jossa syntyi 5,9 pistettä ja 3,6 levypalloa ottelua kohden.
– Olen kuullut paljon hyvää Kouvottarien toiminnasta. Odotan innolla harjoituksiin liittymistä ja uusiin joukkuelaisiin tutustumista. Mielestäni Kouvolassa on hyvät mahdollisuudet menestyä joukkueena ja kehittyä pelaajana. Olen hyvin iloinen, että pääsen Kouvottarien mukaan, Äijänen kommentoi seuran tiedotteessa.
Äijänen aloitti Korisliiga-uransa kaudella 2014-15 kasvattajaseurassaan, jonka lisäksi hän pelannut naisten pääsarjaa Suomessa Catz Lappeenrannassa, Äänekosken Huimassa ja Forssan Alussa. Ulkomailla hän on ehtinyt pelata Espanjan ja Islannin lisäksi Saksan Bundesliigassa.
Vuonna 1998 syntyneelle Tierra Hodgesille tuleva kausi on hänen ensimmäinen ammattilaisena. Viimeiset viisi kautta Hodges pelasi Furmanin yliopistossa, jossa hän kirjoitti viimeisellä super senior -kaudellaan 18,1 pistettä ja 11,8 levypalloa.
– Tierra on monipuolinen laituri ja erittäin hyvä pelaaja hyökkäämään avoimella kentällä. Hänen kyky ajaa kohti koria ja viimeistellä oli ensimmäinen asia, mihin kiinnitin huomiota. Heittotaito ja kyky luoda oma heitto olivat asioita mitä hain laiturin tontille ja Tierra täyttää nämäkin hienosti. Hän on erinomainen levypallopelaaja kokoisekseen sekä pystyy tarvittaessa puolustamaan isompia pelaajia, Kouvottarien päävalmentaja Joonas Frimodig kommentoi.
Kouvottarien sopimukset kaudelle 2022-2023 tällä hetkellä; Roosa Frimodig, Saara Sandell, Yasmine Blomfelt, Johanna Timperi, Heta Äijänen ja Tierra Hodges.
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
19-vuotias Stella Jokela jatkaa Hongan naisten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Sentteriosastolla viihtyvälle 183-senttiselle Jokelalle tuleva kausi on neljäs naisten rosterissa.
Kouvottaret on solminut yksivuotiset valmentajasopimukset päävalmentaja Joonas Frimodigin, valmentaja Jussi Kukkosen sekä fysiikkavalmentaja Immo Hietakallion kanssa. Pelaajista Enni Luostarinen ja Helmi Lampinen tekivät jatkosopimukset.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Tapiolan Honka ja Emma Ristola ovat tehneet jatkosopimuksen kaudelle 2025-26. Huimaa kehityskaarta Naisten Korisliigassa viime kaudella esitellyt honkalaiskasvatti tehoili 12,2 pisteen, 6,3 levypallon ja 2,1 syötön ottelukeskiarvolla. Vuonna 2006 syntyneelle Ristolalle tuleva kausi on jo viides liigatasolla.
Keväällä Suomen mestaruutta juhlinut Kotkan Peli-Karhut on solminut jatkosopimuksen Lauren Heardin kanssa.
BC Nokian valmennustiimiin liittyy kaudelle 2025–26 koripallon parissa pitkän ja ansioituneen uran tehnyt Ilpo Rantanen. Rantanen tulee toimimaan Sopasen apuna valmennustiimissä tuoden joukkueelle arvokasta osaamistaan monella eri osa-alueella.
Mäkelä näkee tulevaisuudessa hyvät mahdollisuudet Peli-Karhujen menestysputken jatkumiselle.
Lampénin ja Hongan sopimus on yksivuotinen.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkueen valmennus on hyvissä ja tutuissa käsissä myös kaudella 2025-26. Niko Nyholm aloittaa viidennen kauden naisten edustusjoukkueen päävalmentajana, Reetta Piiparille tuleva kausi on neljäs joukkueen valmennustiimissä.