Hongalle taas voitto Lappeenrannasta

16.2.2006 Espoon Honka haki kauden toisen voittonsa Lappeenrannasta, kun puolustava mestari LrNMKY kaatui Korisliigan keskiviikkokierroksella täpärästi 84-86 (37-41) -tuloksella.

Marraskuussa Honka haki peräti 25 pisteen vierasvoiton, jonka LrNMKY kuittasi tammikuussa Espoossa jatkoaikavoitollaan.

Nyt peli eteni niin tasaisesti kuin sarjataulukossa peräkkäin olevilta joukkueilta voi odottaakin. Vain kuutta pelaajaa käyttänyt kotijoukkue piti voitonavaimia vielä 80-80 -tilanteessa, mutta kohtalokas pallonmenetys ja Hongan onnistuminen toisessa päässä nostivat vieraat edelle.

Ottelun sankariksi kohosi Hongan Kimmo Muurinen kohentamalla pääsarjauransa piste-ennätyksen 36:een. Pisteet syntyivät kovalla heittoprosentilla, kun muun muassa 12:sta kolmen pisteen heitosta osui kuusi. Tim Kisner säesti Muurinen-show'ta 17 pisteellä.

Yhä ilman Andre Foremania pelanneesta NMKY:stä Pasi Riihelä yritti pysyä Muurisen heittokilvassa mukana. Riihelä upottikin kaikki kymmenen kahden pisteen heittoaan, mutta ”jäi” 30 pisteeseen.

Katajalle suurvoitto

Kierroksen suurimman voiton korjasi kärkijoukkue Joensuun Kataja, joka jäi vain kolmen pisteen päähän kauden piste-ennätyksestään 123-87 (61-44) -kotivoitolla Porvoon Tarmosta.

Kataja ei jättänyt toiseksi viimeisenä sarjassa killuvalle Tarmolle yllätysmahdollisuutta ottamalla pelin heti haltuunsa. 17 pisteen puoliaikajohdon jälkeen ei voitosta enää syntynyt kamppailua, mutta Kataja intoutui nakkaamaan vielä viimeisellä kymmenminuuttisella peräti 38 pistettä.

Katajan Sami Lehtoranta keräsi 28 pistettä ja Alex Wesby 21.

Onnettomasti puolustanut Tarmo oli matkassa edelleen ilman jalkavaivaista tehopeluriaan Rashad Belliä. Damen Maddox pääsi vieraiden pisteykköseksi 22 pinnalla.

Pussihukat taipui Namika Lahdelle

Vantaan Pussihukat taipui kotihallissaan Namika Lahdelle 85-95 (43-36).

Sarjataulukon kakkossijansa säilyttänyt vierasjoukkue käänsi tasaisen pelin edukseen vasta viimeisellä kymmenminuuttisella, sillä PuHu johti vielä kolmannen jakson jälkeen yhdellä pisteellä.

Lahtelaisten tehotrion muodostivat jälleen Jonathan Jones 26 pisteellä ja 17 levypallolla, Jesper Parve 24 pisteellä ja Michael Kuebler 16:lla. Elias Kajander heitti PuHulle 20 ja Marc Axton 18 pistettä.

Pyrintö yllätti Kouvolassa

Viimeisistä pudotuspelipaikoista taisteleva Tampereen Pyrintö yllätti sarjataulukossa viisi pykälää ylempänä olleen Kouvot hakemalla Kouvolasta 70-75 (39-43) -voiton.

Peli eteni tasaisena alusta loppuun eikä ero kasvanut kuutta pistettä suuremmaksi. Pyrintö onnistui viimeisellä neljänneksellä kääntämään Kouvojen yhden pisteen johdon viiden pisteen voitokseen.

Pyrinnöltä löytyi vain viisi korintekijää, mutta pisteitä kertyi riittävästi, kun ulkomaalaiskolmikosta Albert Mouring heitti 21, Kueth Duany 19 ja Uka Agbai 18 pistettä.

Edellispelissä jalkaansa loukannut Sami Laaksonen palasi peliin ja olikin vaisun kotijoukkueen tehokkain 17 pisteellä.

Korihait kova Kotkassa

Viisi edellistä kotipeliään voittanut KTP kärsi vaihteeksi selkeän tappion, kun aina yllätysvalmis Korihait vei sarjapisteet Uuteenkaupunkiin lukemin 76-93 (42-53).

Korihait johti yhtäjaksoisesti ensimmäisen neljänneksen lopulta. KTP kärkkyi vielä viimeisen jakson alussa 12 pisteen päässä, mutta Korihait karkasi jo jakson puolivälissä ratkaisevasti 21 pisteen johtoon.

Pudotuspelipaikkansa käytännössä varmistaneesta vierasjoukkueesta Boakai Lalugba keräsi komeat tehot 26 pistettä ja 16 levypalloa. Kuusi kolmosta upottanut Rashard Lee heitti 25 pistettä. KTP:n tehokkaimmat olivat Anssi Kinnaslampi 21:llä ja Joe Nixon 18 pisteellä.

ToPo helppoon voittoon

ToPo otti helpon kotivoiton pyörittämällä Aura Basketia 103-75 (51-36) -lukemin.

Turkulaisvieraiden tappioputki venyi 18 pelin mittaiseksi, kun ToPo hallitsi ottelua alusta asti. ToPo venytti jo kolmannen jakson päätteeksi johtonsa 27 pisteeseen eli pistettä vaille lopulliseen eroon.

Pelin korikunkuksi kohosi ToPon John Thomas 26 pisteellä, kun Aura Basketin ja koko sarjan tehokkain pistemies Danny Gathings teki nyt 23 pistettä.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

Näytä lisää vastaavia