19.12.2006 Espoon Honka pääsi Korisliigan joulutauolle sarjan tämän hetken pisimmän, kahdeksan pelin mittaisen, voittoputken vauhdittamana. Honka haki tuoreimman voittonsa Kouvolasta, jossa Kouvot kaatui 72-79 (30-36) -tuloksella.
Tasainen peli kallistui vieraille viimeisellä viisiminuuttisella, joka käynnistyi 64-64 -tilanteessa. Tuon jälkeen Kouvot jäi muutaman pisteen takaa-ajajaksi eikä enää noussut edelle. Honka teki viimeisen puolen minuutin aikana kaikki kahdeksan pistettään vapaaheitoilla.
Hongan voittoa rakensivat Jukka Matinen 23:llä, Matthew Williams 20:lla ja Petteri Koponen 15 pisteellä.
- Tällaista tämä on. Nyt taas putosi, viittasi Matinen cup-finaalissa hetkeksi kadottamaansa heittojyvään.
Kuudesta viime pelistään vain yhden voittaneen Kouvojen tehokkaimpia olivat Rodney Billups 22:llä ja Tuomas Iisalo 17 pisteellä.
Porvoon Tarmo otti syyskautensa päätteeksi maukkaan kotivoiton kukistettuaan kotipelissään tuoreen cup-mestarin ja kahden viime kauden Suomen mestarin Lappeenrannan NMKY:n 104-95 (59-38).
Joukkueet olivat sarjataulukossa tasapisteissä sijoilla kahdeksan ja yhdeksän, mutta pelistä ei tullut tasaista. Tarmo hallitsi sitä alusta asti ja venytti johtonsa suurimmillaan kolmannella jaksolla 24 pisteeseen.
Tarmon koko aloitusviisikko heitti kaksinumeroiset pisteet. Tehokkaimpina erottuivat Nick DeWitz 25 pisteellä, Ryan McDade 23:lla ja Chris Hester 21:llä. Vain kahdeksalla pelaajalla matkassa olleesta ja seitsemää peluuttaneesta LrNMKY:stä Michael Cuffee pussitti 29 ja Steve Smith 24 pistettä.
Korisliigan syyskierroksen neljä viimeistä ottelua pelataan keskiviikkona.
(STT - Koris.net)
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.