Honka kaatoi mestarin

6.10.2005 Espoon Honka aloitti miesten Korisliigan omalta osaltaan makealla kotivoitolla, kun viime kauden mestarijoukkue Lappeenrannan NMKY kaatui tasaisessa pelissä 85-81 (45-43) tuloksella.

Honka piti pelissä johtoa, mutta vierasjoukkue nousi tasoihin vielä kolmannella jaksolla. Myös loppuminuuteilla LrNMKY onnistui kaventamaan Hongan kymmenen pisteen tuntumaan venynyttä johtoa, mutta Jukka Hemdahlin kolmen pisteen kori sinetöi lopussa kotivoiton.

Takamies Tim Kisner nousi Hongan tehomieheksi 21 pisteellään. Häntä säesti 10-12 pistettä heittänyt kvartetti Monte Cummings-Markus Hemdahl-Jukka Hemdahl-Kimmo Muurinen. LrNMKY:n Matthew Williams heitti pelin korkeimmat pisteet 26 ja Andre Foreman 19.

Lahdelle ja ToPolle suurvoitot

Keskiviikkokierroksen suurimman voiton otti Namika Lahti, joka pyöritteli kotikentällään Vantaan Pussihukista 85-66 (47-34) voiton.

Viime viikolla Lahteen tullut yhdysvaltalainen Michael Kuebler nousi 23 pisteellään pelin korikuninkaaksi. Heikosti kolmen pisteen heittoja nakelleen Pussihukkien tehokkain oli Marc Axton 15 pisteellä. PuHun sarja-avauksesta sivussa pohjevamman vuoksi ollut Johnnie Gilbert pelasi nyt puoli peliä yhdeksän pisteen teholla.

Myös Turussa syntyi selkeä ero Aura Basketin ja ensimmäisen SM-sarjapelinsä viiteen ja puoleen vuoteen pelanneen Torpan Poikien välillä. Sarjapisteet matkasivat Helsinkiin 73-90 (31-47) tuloksella.

Jo kolmannella jaksolla johtonsa pariinkymmeneen pisteeseen venyttänyt ToPo ei jäänyt kaipaamaan sairaslistalla olevia maajoukkuepelureitaan Jukka Katajaa ja Maurizio Pratesia, kun joukkueen tuorein peluri, viime viikolla kokoonpanoon liittynyt Fowzi Abdelsamad pyöritteli turkulaisia. 185-senttinen amerikkalais-eritrealainen takamies keräsi pelin korkeimman pistemäärän 27.

Lahtelaisten lisäksi vain Uudenkaupungin Korihailla on nyt sarjataulukossa kaksi voittoa. Korihait otti ensimmäisessä kotipelissään 72-62 (34-33) voiton KTP:stä. Kapteeni Pasi Kauha johti Korihaiden koritehtailua 20 pisteellään. Kotkalaisten tehokkain oli Zakee Wadood 18 pisteellä.

Ilman kylkivammaista Toni Ilmosta pelanneella KTP:llä oli matkassa keskiviikkona Suomeen saapunut yhdysvaltalainen 205-senttinen James Williams, joka korvaa kotkalaiskokoonpanossa avauskierroksella pelanneen maanmiehen Quinnel Brownin. Turkissa ja Kyproksella jo alkukaudella piipahtanut Williams ei päässyt vielä Uudessakaupungissa peliin mukaan kansainvälisen peliluvan viipymisen vuoksi.

Virtanen tarkkana vanhassa kotisalissa

Joensuun Kataja haki kauden avausvoittonsa Porvoosta, jossa Tarmo kukistui 66-75 (33-38) lukemin. Katajan tehoja söi kahden tehomiehen, Alex Wesbyn ja Jyri Lehtosen pysyttely sairaslistalla. Porvoosta Joensuuhun siirtynyt Petri Virtanen oli kuitenkin entisessä kotisalissaan pelipäällä 25 pisteen teholla.

Myös Tarmon paras pistemies löytyi kotimaisesta kaartista Roni Leimun heitettyä 18 pistettä. Kierroksen yllätyksestä vastasi Tampereen Pyrintö, joka otti 100-89 (54-39) kotivoiton Kouvolan Kouvoista.

Tamperelaisvoiton rakensivat vierasvahvistukset, kun nigerialainen Uka Agbai pussitti 25 pistettä, maanmies Omar Bynum 19 ja yhdysvaltalainen Kenneth Lowe 23 pinnaa. Myös Kouvojen tehotriosta löytyivät vierasperäiset nimet: Mark Sweet 19, Jason Miller 16 ja John Allen 15 pisteellä.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia