Honka tasoitti voitot Korihaita vastaan

7.4.2011 Korisliigan neljäs välieräjoukkue selviää vasta lauantaina Uudessakaupungissa Korihaiden ja Espoon Hongan viidennessä puolivälieräottelussa. Honka venytti ottelusarjan ratkaisua otettuaan torstaina 90-83 (45-46) -kotivoiton Korihaista.

Honka nousi John Williamsonin johdolla pakkovoittoon venyttäen puolivälieräsarjan Korihaita vastaan viidenteen ja ratkaisevaan peliin. Kuva: Francois Perthuis.

Pelin ensimmäinen puolisko oli kaksijakoinen. Honka rynni 12 minuutissa jo ratkaisevan tuntuiseen 19 pisteen johtoon, mutta Korihait tarvitsi vain kahdeksan minuuttia eron kuromiseen ja pisteen taukojohdon hankkimiseen.

Toinen puolisko oli samankaltainen, tosin pienemmällä piste-erolla. Honka meni kolmannen jakson puolivälin vaiheilla 11 pisteen johtoon. Korihait tavoitti taas eron ja nousi neljä minuuttia ennen loppua tasalukemiin 79-79. Honka vei kuitenkin viimeiset minuutit 11-4 ja tasoitti näin otteluvoitot 2-2:een.

- Pelimme oli nyt sellaista kuin sen pitääkin olla. Tällaista intensiteettiä tarvitsisimme myös vieraspeleihin. Korihailla on kyllä lauantaina kova paikka puolustaa kotikenttäetuaan, sanaili Hongan valmentaja Pekka Salminen.

- Tärkeintä on nyt vain keskittyä seuraavaan peliin ja pistää kaikki muut asiat sivuun. Hieno sarja saa lauantaina arvoisensa päätöksen, totesi puolestaan Korihait-luotsi Tom Westerholm.

Hongan tehotrion muodostivat John Williamson 24:llä, Jamar Wilson 21:llä ja Corey Belser 20 pisteellä.

Nigel Moore teki Korihaille 27 ja James Reaves 18 pistettä.

(STT

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia