HoNsUn tehosentteri Minna Sten naisten SM-sarjan helmikuun pelaaja

28.2.2013 Tasaista vauhtia pudotuspeleihin etenevän jyväskyläläisen HoNsUn tehosentteri Minna Sten, 25, on naisten SM-sarjan helmikuun pelaaja. Tammikuussa pääsarjauransa 300. blokin kirjauttanut Sten on nikkaroinut pisteitä ja levypalloja tupla-tuplan keskiarvoilla sekä johtaa SM-sarjan blokkitilastoa ylivoimaisesti.

HoNsUn Minna Sten on naisten SM-sarjan helmikuun pelaaja. Kuva: HoNsU.

HoNsU voitti kolmesta helmikuun aikana pelaamastaan ottelusta kaksi Stenin ollessa illasta toiseen joukkueensa tehokkain pelaaja.

 

187-senttinen Turun Riennon kasvatti upotti keskimäärin 15,7 pistettä ottelua kohden onnistuen kahden pisteen heitoissaan 61,5% tarkkuudella. Kuun viimeisessä ottelussa Honkaa vastaan Sten onnistui myös kaukaa, sillä hänen kolmosensa kaksi sekuntia ennen loppua tai HoNsUlle 68–65-voiton.

 

Levypalloja Sten kahmi helmikuun otteluissa hurjat 13,3 per peli. Heitontorjunnoissa Sten oli myös omaa luokkaansa blokkaamalla vastustajien korintekoyrityksiä 4,0 kertaa ottelua kohden.


Sten teki aiemmin kaudella historiaa rikkomalla 1000 levypallon ja 300 blokin rajat. Sten on kautta aikain ensimmäinen pelaaja naisten SM-koripallossa, joka on kerännyt yli 300 blokkia urallaan.

 

Naisten SM-sarjan kuukauden pelaajana on kauden 2012/13 aikana palkittu aiemmin ToPon Niina Laaksonen (lokakuu), Peli-Karhujen Korinne Campbell (marraskuu), Hongan Melissa Jeltema (joulukuu) sekä Catzin Jelena Reshetko (tammikuu).

 

Lisätietoja: Minna Sten
 
20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

8.4.2026 21:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa voiton päässä finaaleista

BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.

7.4.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.

5.4.2026 19:30 Naisten Korisliiga

Vierasvoitoille jatkoa – molemmat välieräsarjat tasatilanteessa

Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.

2.4.2026 21:30 Naisten Korisliiga

ToPo ja BC Nokia onnistuivat ryöstöissä

Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.

Näytä lisää vastaavia