8.3.2005 Äänekosken Huiman säilyminen koripalloilun Sparliigassa koki tiistaina kovan kolauksen, kun se kärsi vierastappion Vantaalla Pussihukille 84-72 (47-38) tuloksella. Sarjataulukossa peränpitäjänä olevan Huiman ainoa oljenkorsi on voittaa loput ottelunsa ja niistä Korihait seitsemällä pisteellä. Samalla viimeistä edellisenä sarjataulukossa majailevan Korihaiden tulisi hävitä kaikki loput neljä peliään.
Korihait on voittanut molemmat ottelunsa Huimaa vastaan. Jäljellä on kuitenkin ratkaiseva keskinäinen ottelu. Tämän kauden Sparliigassa pelataan kolminkertainen sarja, joista ensimmäisen kierroksen koti- ja vierasedut olivat arvottu. Näin ollen ensimmäistä kierrosta ei lasketa mukaan vertailtaessa tasapistetilanteessa joukkueiden keskinäistä paremmuutta. Korihait voitti toisen, mukaanlaskettavan, kohtaamisen kuudella pisteellä (80-74).
Tiistaina tasaisesti miehistöään peluuttanut PuHu johti parhaimmillaan 17 pisteellä. Ylimääräisiä sydämentykytyksiä vantaalaiset tarjoilivat kotiyleisölleen Huiman kiriessä eron nelisen minuuttia ennen loppua kolmeen pisteeseen.
Pussihukkien parhaaksi nousi 19 minuutissa huimat 20 pistettä heittänyt Timo Heinonen. Martti Kuisma (16/4) ja Elias Kajander (13/2) täydensivät PuHun tehotrion. Huimasta Toni Ilmonen ja Jouni Määttänen heittivät 16 pistettä mieheen.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.
Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.