Javontae Hawkins venytti finaalisarjan ratkaisua

16.5.2018 22:05 Pantteri ei vielä keskiviikkona löytänyt uutta kotia itselleen, Salon Vilppaan venyttäessä finaalisarjan ratkaisun ainakin kuudenteen otteluun Kauhajoelle. Kolme jaksoa kotiyleisöä jännityksessä pitänyt Vilpas oli päätösjaksolla vierailijoita etevämpi, venyen lopulta 86-79 (36-36) -kotivoittoon.

Javontae Hawkins oli ottelun ratkaisuhetkillä isossa roolissa, naulaten Vilppaan voittopisteet. Kuva: Ville Vuorinen

Päätösneljännekselle pisteen takamatkalta lähtenyt Vilpas otti tapahtumien kulun komentoonsa jakson puolivälin tienoilla, kun jenkkitakamiehet Tobin Carberry ja Jaylon Brown nostivat yksissä tuumin Vilppaan viiden pisteen johtoon. Kokenut Kelvin Lewis piti kuitenkin Karhu Basketin toiveita Pantterin nostelusta jo keskiviikkona elossa, hinaten vierailijat seuraavan parin minuutin aikana kolmeen otteeseen kahden pisteen kosketusetäisyydelle.

Isäntien sankariksi nousi lopulta monipuolinen laituri Javontae Hawkins. Hawkins vei Vilppaan ensin perinteisellä kolmen pisteen suoritteella viiden pisteen karkuun kaksi minuuttia ennen päätössummeria, kunnes Lewis toi vierailijat vielä kertaalleen kahden pisteen päähän. Hawkins jatkoi kuitenkin tykitystään, naulaten kolmosen päätösminuutin taitteessa ja nostaen vapaaheitoillaan viikinkiryhmän taas viiden pisteen johtoon vain puoli minuuttia ennen ottelun päätöstä.

Pääseekö Ultras vielä huutamaan suosikeilleen Salohallissa, vai katkeaako finaalisarja Kauhajoella?
Kuva: Ville Vuorinen

Kun Rene Rougeaun kolmonen hetkeä myöhemmin kolisi raudoista ohi, oli Hawkins se pelaaja, joka haki käsiinsä levypallon ja pakotti vieraat rikkomaan itseään ajan käydessä vähiin. Vaparit säkkiin, ero lukemiin 86-79 ja finaalisarja takaisin Kauhajoelle.

- Pelasimme meidän koripalloamme, isolla energialla ja jatkuvasti taistellen. Kotiyleisömme edessä uskomme aina, että olemme valmiit voittamaan. Tänään oli hauska pelata ja fiilis hallissa oli loistava, tiivisti Vilppaan takamies Jaylon Brown ottelun jälkeen.

Vilppaan ykköstykkinä toiminut Brown nakutti ottelussa 25 pistettä, repi 8 levypalloa ja jakoi 3 koriin johtanutta syöttöä. Brownin takakentän pari Carberry (17/10/3 syöttöä) rouhi tupla-tuplan ja ottelun jäihin naulannut Hawkins heitti 16 pistettä sekä haki 9 levypalloa.

Bojan Sarcevic kieputteli tupla-tuplan 14 pisteellä ja 10 syötöllä. Karhu Basketin pisteykkösinä toimivat 17 pistettä mieheen heittäneet Lewis ja Flenard Whitfield (17/5).

Ottelutilastot: Vilpas - Karhu Basket

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia