3.5.2012 Nilan Bisonsin finaalien avausvoittoon johdattanut amerikkalaistakamies Jeb Ivey, 31, heitti keskiviikkona Joensuussa jo sadannessa perättäisessä ottelussa kolmen pisteen heiton koriin. Sami Lehtoranta rikkoi puolestaan kaikkien aikojen yhdeksäntenä pelaajana 600 pudotuspeleissä noukitun levypallon rajan.
Jeb Iveyn kolmosputki on sadan ottelun mittainen.
Sami Lehtoranta rikkoi taas haamurajoja. Kuvat: Francois Perthuis & Tytti Nuoramo.
190-senttisen, kolmatta kauttaan Suomessa pelaavan Iveyn sadan ottelun mittainen onnistuneiden kolmosten putki alkoi 24. syyskuuta 2010 LrNMKY:n ja Iveyn edustaman KTP:n välisessä ottelussa. Ivey on putkensa aikana yrittänyt kolmen pisteen heittoa 656 kertaa ja upottanut yrityksistään 271 tarkkuuden ollessa 41,3%.
Urallaan Bisonsin ja KTP:n lisäksi Joensuun Katajaa edustanut Ivey on pelannut Suomessa yhteensä 142 ottelua ja jäänyt vain yhdessä ottelussa ilman onnistunutta kolmosta.
Iveyn vanavedessä perättäisissä otteluissa onnistuneiden kolmosten listalla ovat Jukka Toijala (81 ottelua vuosina 2002–04), Tim Kisner (62 ottelua, 2004–06), Lonnie Cooper (59 ottelua, 2001–02) sekä Marc Axton (58 ottelua, 2005–07).
Joensuun Katajan korinaluspelaaja Sami Lehtoranta, 32, rikkoi puolestaan keskiviikkona kaikkien aikojen yhdeksäntenä pelaajana 600 pudotuspeleissä noukitun levypallon rajan.
Pudotuspelien kaikkien aikojen levypallokärjessä on KTP-legenda Larry Pounds 900 levypallollaan. Hänen jäljessään seuraavat Greg Joyner (853), Damon Williams (723), Sakari Pehkonen (715) sekä Clifton Jones (697).
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.