Jenni Laaksonen HNMKY:n riveihin

12.3.2007 Helsingin NMKY:n naisten SM-sarjajoukkue saa kaudelle 2007-2008 mieluisan paluumuuttajan riveihinsä, kun Jenni Laaksonen allekirjoitti sopimuksen kasvattajaseuransa kanssa. Juuri perheenlisäystä saanut Laaksonen puhkuu intoa päästä takaisin pelikentille. 186-senttinen ja 25-vuotias maajoukkuelaituri tuo joukkueeseen lisää kokemusta ja ratkaisuvalmiutta.

Kauden 2006-2007 Laaksonen jätti väliin ymmärrettävistä syistä. Kaudella 2005-06 hän pelasi BC Nokian riveissä saavuttaen Suomen cupin hopeaa ja SM-pronssia. Hän tehtaili runkosarjassa 30,7 minuutissa 15,0 pistettä ja 9,1 levypalloa ottelua kohden. Pudotuspeleissä tahti vain parani: 32,2 minuutissa 20,3 pistettä ja 10,5 levypalloa.  

62 naisten maaottelua pelannut Laaksonen on ehtinyt kokea jo melkoisesti nuoresta iästä huolimatta. Hän oli kaudella 1998-99 SM-sarjan vuoden tulokas ja oli voittamassa Pantterien kanssa mestaruutta keväällä 2000. Kausi 2000-01 meni Pussihukkien riveissä, jonka jälkeen hän siirtyi legendaariseen North Carolinan yliopistoon Yhdysvaltoihin. Kaudeksi 2003-04 hän palasi takaisin Pussihukkiin ja oli saalistamassa joukkueelleen pronssisia mitaleja. Kaudella 2004-05 Laaksonen lähti kokeilemaan siipiään Espanjaan, jossa pelasi kauden Ibizan joukkueessa. 

HNMKY:n valmentaja Jussi Laakso on erittäin tyytyväinen syntyneeseen sopimukseen.  

- On upeaa saada jo tässä vaiheessa varmistettua yksi iso palanen ensi kauden kokonaisuudesta. Jenni tuo mukanaan kovuutta ja kokemusta niin korin alle kuin viivan taaksekin.  

- Jos joukkueemme rakentaminen jatkuu suunnitellusti, niin ehkäpä meidän ei tarvitse edes katsoa amerikkalaisia pelureita vaan voimme antaa saman mahdollisuuden ja roolin suomalaisille pelureille, puntaroi Laakso. 

Jenni Laaksosen lisäksi HNMKY:ssä pelaa kaudella 2007-08 varmuudella ainakin Henna Salomaa ja Tiia Hietanen. 

SM-noususarjassa pelaava HNMKY on varmistanut jo SM-paikkansa kaudelle 2007-08. Se on voittanut kaikki kolme otteluaan ja kohtaa karsinnan päätöspelissä Forssan Alun keskiviikkona (14.3.) vieraissa. FoA säilyttää myös paikkansa, kun ToPo jäi noususarjassa voitoitta. 



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
14.6.2025 11:00 Naisten Korisliiga

Suomen mestari ja Korisliigan pistetykki Erik Sajantila Hollantiin

Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.

13.6.2025 09:57 Naisten Korisliiga

Stella Jokela ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

19-vuotias Stella Jokela jatkaa Hongan naisten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Sentteriosastolla viihtyvälle 183-senttiselle Jokelalle tuleva kausi on neljäs naisten rosterissa.

13.6.2025 09:33 Naisten Korisliiga

Kouvottaret jatkaa tutussa valmennuksessa

Kouvottaret on solminut yksivuotiset valmentajasopimukset päävalmentaja Joonas Frimodigin, valmentaja Jussi Kukkosen sekä fysiikkavalmentaja Immo Hietakallion kanssa. Pelaajista Enni Luostarinen ja Helmi Lampinen tekivät jatkosopimukset.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

5.6.2025 10:04 Naisten Korisliiga

Emma Ristola jatkaa Tapiolan Hongassa kaudella 2025-26

Tapiolan Honka ja Emma Ristola ovat tehneet jatkosopimuksen kaudelle 2025-26. Huimaa kehityskaarta Naisten Korisliigassa viime kaudella esitellyt honkalaiskasvatti tehoili 12,2 pisteen, 6,3 levypallon ja 2,1 syötön ottelukeskiarvolla. Vuonna 2006 syntyneelle Ristolalle tuleva kausi on jo viides liigatasolla.

5.6.2025 10:01 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja Lauren Heard jatkosopimukseen

Keväällä Suomen mestaruutta juhlinut Kotkan Peli-Karhut on solminut jatkosopimuksen Lauren Heardin kanssa.

4.6.2025 09:42 Naisten Korisliiga

BC Nokian naiset ovat solmineet tulevaa pelikautta koskevan valmennussopimuksen Ilpo Rantasen kanssa

BC Nokian valmennustiimiin liittyy kaudelle 2025–26 koripallon parissa pitkän ja ansioituneen uran tehnyt Ilpo Rantanen. Rantanen tulee toimimaan Sopasen apuna valmennustiimissä tuoden joukkueelle arvokasta osaamistaan monella eri osa-alueella.

2.6.2025 10:17 Naisten Korisliiga

Mestariluotsi Roope Mäkelä jatkaa Peli-Karhujen peräsimessä

Mäkelä näkee tulevaisuudessa hyvät mahdollisuudet Peli-Karhujen menestysputken jatkumiselle.

30.5.2025 13:57 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan Vuoden tulokkaana palkittu Emma Lampén jatkaa Hongassa

Lampénin ja Hongan sopimus on yksivuotinen.

22.5.2025 10:59 Naisten Korisliiga

Niko Nyholm ja Reetta Piipari jatkavat Hongan naisten Korisliiga-joukkueen valmentajakaksikkona

Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkueen valmennus on hyvissä ja tutuissa käsissä myös kaudella 2025-26. Niko Nyholm aloittaa viidennen kauden naisten edustusjoukkueen päävalmentajana, Reetta Piiparille tuleva kausi on neljäs joukkueen valmennustiimissä.

Näytä lisää vastaavia