29.8.2005 Kouvolan Kouvot on solminut ensi kautta koskevan sopimuksen 196-senttisen John Allenin kanssa. Marraskuussa 23 vuotta täyttävä Allen oli viime kaudella USBL-liigan kolmanneksi paras korintekijä.
Seton Hallin kasvatti pelasi yhteensä 119 ottelua yliopistossa, joista 111:ssa hän lukeutui aloitusviisikkoon. Monipuoliseksi koripalloilijaksi kuvailtu pelimies viimeisteli tilastoihin jokaisella kaudella vähintään 11 pisteen keskiarvon.
Menneellä kaudella Allen oli USBL-liigan kolmanneksi paras korintekijä. Hän pisti palloa koriin New Jersey Flyersin joukkueessa 21,7 pisteen tahdilla. Lisäksi hän raapi 7,2 levypalloa ja riisti pallon vastustajalta kahdesti per peli.
USBL-liigan lisäksi Allen pelasi NBA:n kesäliigaa Detroit Pistonsin riveissä, mutta ei lopulta saanut sopimusta NBA:han.
- On silti aika kova juttu, että pelaaja pääsee tuollaiseen joukkueeseen. Sopimusta väännettiin kuukauden verran. Mark Sweet oli tässä siirrossa kyllä isossa roolissa, ja toisaalta myös se ratkaisi, että pelaaja todella halusi tulla tänne, Kouvojen päävalmentaja Anton Mirolybov kertoi Kouvolan Sanomissa.
John Allen saapuu Kouvolaan torstaina, jos aikataulu ja lennot niin sallivat. Ensi sunnuntaina Kouvot pelaa harjoitusottelun Mansikka-aholla Namika Lahtea vastaan.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.