25.1.2012 Korisliigassa pelaava Torpan Pojat esittelee uuden amerikkalaisvahvistuksensa keskiviikkona Kauhajoella. Joukkueeseen on liittynyt 188-senttinen ja 25-vuotias Josh Wilson, joka siirtyy Suomen parketeille Unkarista.
Wilson vietti alkukauden Unkarin pääsarjajoukkue Kaposvarin riveissä. Hän kirjautti 14 ottelun tehoikseen 17,9 pistettä, 2,5 levypalloa ja 5,9 syöttöä ottelua kohden.
ToPon päävalmentaja Tomi Kaminen toivoo Wilsonilta johtajuutta kentällä.
- Josh on osoittanut pystyvänsä johtamaan peliä ja tarvittaessa tekemään pisteitä. Hän on erittäin aktiivinen ja pari kautta sitten ToPossa pelannut takamies Obie Trotter kertoi miehen olevan myös hankala puolustettava. Uskon Wilsonin täydentävän takakenttäämme mainiosti ja odotan mielenkiinnolla miten hän pystyy auttamaan varsinkin puolenkentän peliämme.
Wilsonin sopimuksen julkaisun yhteydessä ToPo kertoi havittelemansa vielä yhtä lisäpelaajaa.
- Etsimme vielä yhtä vahvistusta joukkueeseemme. Tarkoituksena on, että joukkueemme on lopullisessa muodossaan helmikuun alussa, kertoo ToPon General Manager Sampsa Rekonen.
ToPo on ennen keskiviikkoillan ottelua sarjassa neljäntenä voitettuaan kauden 23 ottelustaan 13.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Viidesti Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Ville Selkee, 33, keskittyy jatkossa perhe-elämään ja työuraansa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt nokialaislähtöisen Selkeen takaraivossa muutaman viime kauden ajan.
Mestarien liigan karsinnat pelataan jälleen turnausmuotoisesti 23.-28.9. Karsintojen pelipaikka selviää heinäkuun alussa, kun BCL:n runkosarjan lohkot ja karsintakaaviot arvotaan Sveitsin Lausannessa.
Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?