8.6.2004 Salolainen Vilpas on solminut sopimuksia SM-Koriksen joukkueelleen. Viime kauden joukkueesta jatkaa mm. miesten maajoukkueryhmään lukeutuva Jukka Kataja. Uusina miehinä Vilppaaseen siirtyy Tuomas Aro Forssasta sekä 216-senttinen Chukwuma Neboh.
Viime kaudella 197-senttinen Jukka Kataja pussitti Vilppaan paidassa 13,3 pistettä ottelua kohden, jonka lisäksi hän noukki 5,3 levypalloa ja jakeli 2,69 koriinjohtanutta syöttöä. Kausi oli Forssan Koripoikien kasvatin toinen Salossa.
Hurjassa peräkkäisten otteluiden putkessa porhaltava Ilpo Jalonen on myös Vilppaan mies ensi kaudella. Jalosen upea putki alkoi lokakuussa 1996, ja mies on pelannut yhtäjaksoisesti jo yli 300 SM-ottelua.
Vilpas on solminut sopimukset myös omien kasvattiensa Timo Humalamäen, Lauri Järvisen, Kimmo Tuomen sekä Antti Rindellin kanssa.
Uutena nimenä Vilppaan väreissä nähdään viime kaudella I divisioonaa ja kaksi kautta SM-tasollakin Forssan Koripoikien paidassa pelannut pelintekijä Tuomas Aro. 24-vuotias ja 185-senttinen takamies opiskelee Turussa. Viime kaudella Aro pelasi FoKoPo:ssa 13,8 pisteen keskiarvolla.
Vilpas lähtee tulevaan kauteen kahdella EU:n ulkopuolisella vahvistuksella, joista toinen on jo valittu. Vilpas on tehnyt sopimuksen nigerialaissyntyisen ja USA:n passin omaavan Chukwuma Nebohin kanssa.
Nebohilla on pituutta peräti 216 senttiä. Portlandin yliopistossa koripallo-oppejaan kehittänyt Neboh saapuu Suomeen elokuun puolivälin jälkeen. Toinen, takamiehen tontille tuleva, vahvistus on Vilppaalla harkinnan alla.
Vilppaan valmentaja Tommi Koskinen on parhaillaan Tshekin ja Slovakian maisemissa katsastamassa pelaajavaihtoehtoja. Seura on tehnyt päätöksen, jonka mukaan edustusjoukkueen riveihin palkataan myös EU-pelaaja. Vahvistus tulee pitkään päähän.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.