Kataja kolmen ottelun voittoputkessa

14.1.2018 Korisliigan viikko niputettiin pakettiin sunnuntain yksinäisellä liigakamppailulla, sarjajumbo Korihaiden matkustettua Joensuun Katajan vieraaksi. Ottelun voittotaistelun jännitys ei kantanut kamppailun loppuhetkille asti, mutta kotiyleisö sai nauttia korkeatasoisesta korisviihteestä Katajan tyylitellessä 93-68 (51-30) –kotivoittoon.

Tommi Huolila mähisi tupla-tuplan, kun Kataja kaatoi sunnuntai-illan ainoassa liigakamppailussa Korihait kotiparketillaan. Kuva: Vesa Kuukka / Kuvanmaailma

Sunnuntai-illan mähinä lähti jo avausjakson alkupuoliskolta isäntien haluamille raiteille, Katajan repiessä noin kahdessa ja puolessa minuutissa tukahduttavan puolustuksensa tahdittamana 14-0 –pisteputkella eron jo 18 pisteeseen. Korihaiden suorittama ryhtiliike tyrehdytti Katajan irtioton hetkellisesti, mutta avauskympin jälkeen tulostaululle komeili silti 31-13 –kotijohto.

Korihait ei avauskympin jälkeen päästänyt Katajaa juurikaan repimään merkittävästi lisää eroa tulostaululla, mutta vieraiden harmiksi ero ei myöskään merkittävästi kaventunut kamppailun edetessä. Kotijohto aaltoili kahdenkymmenen pisteen tienoilla lähestulkoon läpi ottelun, Katajan käydessä parhaimmillaan 32 pisteen karkumatkalla, mutta vierailijoiden pirteät otteet kavensivat päätössummeriin mennessä kotivoiton lukemiin 93-68 (51-30).

Voitolla Kataja nousi Korisliigan sarjataulukossa jo sijalle 3.

- Oli hieno havaita, että olimme valmiita heti pelin alussa. Voiton lisäksi oli tärkeää jakaa peliminuutteja tasaisesti, sillä olemme nyt keskellä jaksoa, joka sisältää kuusi peliä yhdessätoista päivässä, muistutti Kataja-luotsi Greg Gibson.

Tommi Huolilan aikuisen miehen tupla-tupla 12 pisteellä ja 14 levypallolla, höystettynä 2 torjunnalla vauhditti Katajan pelaamista läpi illan molemmissa kenttäpäädyissä. Ilari Seppälä seurasi Huolilan esimerkkiä operoidessaan niin ikään tupla-tuplan 10 pisteellä ja 10 koriin johtaneella syötöllä.

Korihaiden valopilkkuna vaikeassa ottelussa säihkyi sähköinen sisäpelaaja Juan Pattillo, joka toimitti 19 pisteen, 13 levypallon ja 4 koriin johtaneen syötön tilastorivin. Kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät myös Kevin Bracy-Davis (11/5/3 syöttöä) sekä Matthew Gibson (10/4/5 syöttöä/3 riistoa).

Ottelutilastot: Kataja - Korihait
 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia