Kazanin jättiläiset kaatoivat Hongan

17.12.2010 Venäläiseen koripalloeliittiin lukeutuva kolossimainen Unics Kazan ei tarjonnut Hongalle yllätysmahdollisuutta Espoossa pelatussa koripallon kansainvälisen VTB United -liigan ottelussa. A-lohkossa vain TsSKA Moskovalle taipunut Kazan kauhoi Tapiolan Urheiluhallista voiton mennessään pistein 77-110 (50-62).

Jamar Wilson upotti Hongalle 26 pistettä, mutta Unics Kazanin huippuvire oli espoolaisille liikaa.

Tuomas Iisalo oli liekeissä perjantain ottelun avausjaksolla.

Maciej Lampe pelasi vahvasti perjantain ottelun ratkaisuvaiheilla. Kuvat: Francois Perthuis ja FIBA Europe/Ciamillo-Castoria.

Itäisen Euroopan huippujoukkueista kootussa liigassa ensimmäistä kauttaan pelaavan Hongan voittotili on yhä avaamatta viiden ottelukierroksen jälkeen.

- Isoja ja vahvoja pelaajia viliseviä Unics on äärettömän kova joukkue. Kovempi kuin TsSKA. Unics rankaisi pienestäkin virheestä välittömästi joko donkilla tai kovalla heitolla. Meillä oli vaikeaa, todella vaikeaa, muotoili Hongan päävalmentaja Pekka Salminen.

Kazan suvereeni levypalloissa

 

Kupletin juoni kävi selväksi jo ensimmäisen neljänneksen (28-34) ilotulituksessa, jonka aikana tuntuvasti isokokoisempi ja laajemmalla rintamalla tuhojaan tehnyt Kazan vei levypallot kylmästi nimiinsä 13-3. Ottelun loppunumerot irtopallojen osalta kirjattiin vieraille murhaavasti 43-14. Niistä voittajat hakivat 16 hyökkäyksestä.

- Olisimme pärjänneet muilta osin edes jotenkuten Kazanin kanssa, mutta kyllähän tuo levypallopeli oli naapurilta aivan hurjaa, pudotteli Salminen.

Hyvillä prosenteilla pussittanut Honka ei suostunut silti antamaan piiruakaan periksi, vaan roikkui sinnikkäästi Kazanin kannassa Tuomas Iisalon (12/3) ja Jukka Matisen (11/-) kolmosilla. Myöhemmin merkatun Iisalon kaikki pisteet syntyivät avausneljänneksellä.

- Iisaloa oli Euroliigatasoa ottelun ensimmäisellä puoliskolla, sanoi Salminen.

Belserillä nivusvamma

 

Venäläissikermä johti peliä vajaan 13 minuutin jälkeen enää yhdellä pisteellä, kun myös Jamar Wilson (26/-) ja yleisöä huudattanut John Williamson (15/4) saivat kätensä kuumiksi. Hongan kolmas ulkomaalaispelaaja Corey Belser joutui olemaan edelleen sivussa.

- Belser oli jo tekemässä paluuta kentille, kunnes huono onni kohtasi häntä jälleen. Nyt hänellä on todettu vuorostaan nivusvamma, kertoi Salminen harmissaan.

Taukoa edeltävät minuutit olivat tuskaa toivonkipinänsä kadottaneille isännille, kun Unicsin peräti 230-senttinen jättiläinen, erehtymätöntä työtä tehnyt Slavko Vranes (10/1) nosti vieraat terävän Terrell Lydayn (22/2) tuella 14 pisteen johtoon numeroissa 62-48.

- Lyday oli tänään loistava, mutta kyllähän se sama pätee lähes kauttaaltaan Kazaniin, tilitti Salminen.

Hongan ahdinkoa lisäsi se, että Unicsin irtiottoa oli edeltänyt pelintekijä Wilsonille vihelletty neljäs virhe. Maalatut alueet vastustamattomasti valloittanut Unics veti ensimmäisellä puoliskolla vapaaheitot sisään saldolla 15/18, kun Hongan vastaava kirjattiin 7/8.

Venäjän liigaa ja myös Eurocupin lohkoaan johtava Unics Kazan karautti lopullisesti omille teilleen välittömästi kolmannen neljänneksen alkupuolella, jolloin joukkueen 210-senttinen tähtisentteri Maciej Lampe nosti numeroiksi 70-52. Loppu oli enää pelkkää kosmetiikkaa.

Lietuvos Rytas ja Jasikevicius vuoden alussa Espooseen

 

VTB-liigaa jatkuu Hongan osalta entistäkin mielenkiintoisemmalla kotiottelulla 5. tammikuuta, jolloin Barona Areenalle saapuu liettualaisenkoripallon legendoihin lukeutuvan Sarunas Jasikeviciusin tähdittämä Lietuvos Rytas.

Liettuan kaksi viimeistä mestaruutta nimiinsä vienyt Rytas ja Honka kohtasivat toisensa marraskuun puolivälissä Vilnan Siemens Areenalla, jonka parketilta kotijoukkue poistui 20 pisteen voitto plakkarissaan. Loppiaisen aattona Espoossa esiintyvä Jasikevicius ei pelannut vielä tuossa ottelussa.

Joulutauolle siirtynyt Honka ehtii pelata Korisliigassa vielä kaksi ottelua ennen vuodenvaihdetta. Niissä se kohtaa vuoden 2010 viimeisen viikon tiistaina Vilppaan Salossa ja liigakärki KTP:n torstaina Espoossa.

 Lisätietoja: Ottelutilastot

Asiat

 
12.6.2026 15:27 3x3

3x3 SM-kiertue jatkuu – Narinkkatori ja Kotkan Meripäivät kutsuvat mukaan kesän kuumimpiin 3x3-turnauksiin

Kesän 2026 3x3 SM-kiertue on täydessä vauhdissa, ja seuraavat tapahtumat tarjoavat niin pelaajille kuin katsojille ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea urbaanin koripallon sykkeen keskellä kaupunkien kesätunnelmaa. Kiertue jatkuu Helsingin Narinkkatorilla ja Kotkan perinteikkäillä Meripäivillä ennen huipentumistaan elokuun SM-finaaleihin Espoossa.

12.6.2026 12:02 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueleirille kutsutut valittu

Suomen Koripalloliitto on valinnut 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-18.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.

12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 11:51 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsutut valittu

Suomen Koripalloliitto on valinnut 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-18.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

12.6.2026 09:30 Suomen Cup

Suomen Cup uudistuu tulevaksi kaudeksi: naiset ja miehet kisaavat mestaruudesta uudessa formaatissa

Koripallon Suomen Cup palaa kilpailuohjelmaan kahden vuoden tauon jälkeen kaudeksi 2026–27, kun naiset sekä miehet pelaavat cup-mestaruudesta kotiyleisön edessä.

11.6.2026 10:30 Naisten Korisliiga

HBA-Märsky lähtee eurokentille kaudeksi 2026–2027

Naisten Korisliiga-kevään hopeajuhliin päättänyt Suomen Olympiakomitean, pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean ja Koripalloliiton yhteinen pelaajahautomo HBA-Märsky lähtee eurokentille. Pääosin nuorten EM-mitaleja viime vuosina voittaneista lukioikäisistä pelaajista koostuva HBA-Märsky pelaa syksyllä Naisten Korisliigan lisäksi Euroopan toiseksi korkeatasoisinta kansainvälistä seurajoukkuekilpailua, Eurocupia.

11.6.2026 08:47 Suomalaiset ulkomailla

Erik Sajantila juhlii Hollannin mestaruutta

Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

Näytä lisää vastaavia