30.8.2013 Susijengin Roope Ahosen joukkuekaverina Ruotsin Basketliganin Solna Vikingsissä viime kaudella kunnostautunut Kelvin Lewis, 25, siirtyy alkavaksi kaudeksi Suomeen ja Tampereelle. 196-senttinen Lewis on Tampereen Pyrinnön kolmas amerikkalaisvahvistus kaudelle 2013/14.

Houstonin yliopiston kasvatti pelasi yliopistosta valmistuttuaan NBA:n kehitysliigan Rio Grande Valley Viperissä ja siirtyi viime kaudeksi Ruotsin Basketliganiin. Lewis oli Vikingsin paras pistemies 16,2 pisteen keskiarvolla ja osui kaaren takaa 44% tarkkuudella.
Viimeisellä yliopistokaudellaan Houstonissa Lewis kirjautti 15,5 pistettä ottelussa ja upotti kolmosensa 40% tarkkuudella. Parhaalla yliopistokaudellaan Lewis kirjautti 18,1 pisteen keskiarvon.
– Kelvin sopii erinomaisesti pelaajapalettiimme. Hän on nuori ja kovaa kyytiä urallaan eteenpäin menevä, mutta silti jo kannuksensa ammattilaiskentällä hankkinut pelaaja. Kartoitin varmaan pariasataa eri pelaajaa tälle paikalle, mutta Kelvinissä persoona, osaaminen, pelikäsitys, koko ja talous kohtasivat, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola taustoittaa.
– Kelvin on hyvä pallonkäsittelijä, joka osaa ajaa korille ja viimeistellä monipuolisesti, mutta on myös huippuluokan kaukoheittäjä. Puolustuksessa Kelvin pystyy puolustamaan pelipaikkoja 1-3 ja pystyy lisäämään puolustuksen aggressiivisuutta. Hänen kokonsa mahdollistaa pienen viisikon käytön suomalaisella takakentällä, mutta myös todella ison viisikon käyttämisen.
Lewisin sopimuksen myötä Pyrinnön kokoonpano tulevalle kaudelle on valmis. Pyrinnön sopimuspelaajat kaudelle 2013/14 ovat Damon Williams, Antero Lehto, Benjamin Raymond, Antti Nikkilä, Kelvin Lewis, Petri Heinonen, Alex Vaenerberg, Topias Palmi, Osku Heinonen, Ville Pekkola, Michael Myllyniemi ja Henri Välimaa.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.