27.6.2020 10:25 Kaarinalainen Ura Basket on tehnyt ensimmäisen sopimuksensa ulkomaalaisvahvistuksen kanssa, kun joukkueeseen saapuu tulevaksi kaudeksi aiemmin Kataja Basketia ja Korihaita edustanut Kevin Bracy-Davis.

Kevin Bracy-Davis palaa Korisliigaan. Kuva: Ville Vuorinen.
Davis & Elkins -yliopistosta valmistunut laituri pelasi kaudella 2017/18 19 ottelua Uudessakaupungissa, jossa urheilullisen yhdysvaltalaispelaajan keskiarvot olivat 18,4 pistettä ja 5,6 levypalloa. Korihaiden päävalmentajana tuona kautena toimi Ura Basketin tuore päävalmentaja Damion Dantzler.
– Kevin on luonnostaan pisteidentekijä, joka lisäksi sattuu olemaan 201 senttiä pitkä. Hän pystyy tarpeen tullen pelaamaan lähestulkoon kaikilla pelipaikoilla. Hän osaa ja haluaa puolustaa. Kaiken kukkuraksi hän on loistava tyyppi, joka parantaa kausi kaudelta, Dantzler kommentoi Ura Basketin tiedotteessa.
Korisliigassa Bracy-Davis pelasi myös kaudella 2018/19, jolloin hänet hankittiin joukkueeseen kesken kauden. Katajassa hän ehti pelata 17 ottelua, joissa syntyi 13,1 pistettä ja 4,5 levypalloa ottelua kohden.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.