Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

8.4.2024 20:41 Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

Rene Rougeau ja Helsinki Seagulls ottivat toisen voittonsa puolivälierissä. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Kobrat otti sarjakärki Helsinki Seagullsin vastaan Lapualle puolivälieräsarjansa toisessa ottelussa ja antoi kovan vastuksen. Ensikohtaamisesta poiketen peli eteni avausheitosta loppusuoralle asti käytännössä käsi kädessä, mutta lopulta isännät kuitenkin taipuivat luvuin 78–82. Seagullsilla on mahdollisuus edetä välieriin jo seuraavasta ottelusta, sillä puolivälierävaiheessa riittää kolme voittoa.

Seagullsin parhaimmistoa tilastokortissa edustivat Shavon Coleman 18 pisteellä, Chuba Ohams 13 pisteellä ja 15 levypallolla sekä Rene Rougeau 16 pisteellä.

– On aina vaikeampaa pelata vastustajan kotona, koska he ovat mukavuusalueellaan ja yleisö on heidän puolellaan. Tiesimme, että tästä tulee kova vääntö ja se oli sitä loppuun asti. Täytyy aina vain jatkaa pelaamista viimeiseen saakka, Rougeau totesi pelin jälkeen.

Kobrien tähdet olivat Taz Sherman 15 pisteellä ja Theo Akwuba 14 pisteellä ja yhdeksällä levypallolla.

Joukkueet kohtaavat toisensa kolmannen ja mahdollisesti ratkaisevan kerran torstaina 11. huhtikuuta.

Ottelutilastot

Kotiedulla playoffeihin lähtenyt Salon Vilpas hävisi jo toisen puolivälieräottelunsa Kauhajokea vastaan ja joutuu näin ollen sarjan kolmanteen peliin selkä seinää vasten. Tänään Kauhajoki otti voiton luvuin 97–92.

Vaikka ottelu olikin tasainen, Karhu paljasti kyntensä erityisesti korilevyjen alla. Ottelun levypallot nimittäin jakautuivat kotijoukkueen hyväksi suhteessa 52–31, ja kahden pisteen yrityksissä Kauhajoen tarkkuus oli 55, kun taas Vilppaalla luku jäi 33:een.

– Mielestäni ensimmäiset 15 minuuttia toteutimme hyökkäyspäässä hyvin sitä, mitä lähdimme tekemään. Kun pääsimme johtoon, niin toisen jakson lopussa se vähän lopahti. Tiettyjen pelaajien epäkypsyys näkyy noissa tilanteessa, sillä alamme ottaa hätäisiä heittoja ja kurinalaisuus laskee. Emme myöskään onnistuneet Koiviston puolustamisessa yhtä hyvin kuin viimeksi, vaan tuli selkeästi pisterikkaampi peli tänään, Kauhajoen valmentaja Janne Koskimies kommentoi Ruudun haastattelussa.

Ottelun korkeimmat pistemäärät olivat Kauhajoen Samuel Givensin 31 ja Vilppaan Teemu Suokkaan 20.

Kolmas ja mahdollisesti ratkaiseva ottelu joukkueiden välillä pelataan niin ikään torstaina 11. huhtikuuta.

Ottelutilastot

Henkilöt

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia