4.3.2013 Yli kymmenen tuhatta vilnalaiskatsojaa joutuivat pettymään maanantai-iltana, kun BC Himki jyräsi VTB-liigan ottelussa 79–88 (39–43)-vierasvoittoon kotijoukkue Lietuvos Rytas Vilnasta. Himki oli karata kotijoukkueelta jo alkumetreillä, mutta joutui vielä puolustuskannalle ottelun edetessä.
Petteri Koposen Himki haki voiton 10 250 katsojan edessä Vilnan Siemens Areenalla. Kuva: Ville Vuorinen.
Himki jyräsi kymmenen pisteen johtoon jo viidessä minuutissa ja johti ottelua parhaimmillaan toisen jakson alussa lukemin 12–29 ennen kuin Lietuvos Rytas heräsi taisteluun.
Kotijoukkue hiipi taukoon mennessä neljän pisteen päähän ja siirtyi kolmannen jakson puolivälissä Nemanja Nedovicin kolmosella kuuden pisteen etulyöntiasemaan.
Himki sai kuitenkin ottelun takaisin hallintaansa ja siirtyi neljännellä jaksolla 70–69-tappioasemasta kahdessa minuutissa ratkaisevaan 70–80-johtoon. Voitto irtosi venäläisten mukaan lopulta yhdeksällä pisteellä.
Petteri Koposen peliminuutit jäivät vähiin, kun puujalka pakotti Susijengi-tähden penkille toisella jaksolla kolmen minuutin pelirupeaman jälkeen. Isku ei kuitenkaan ollut vakava. Edellisen kerran Koponen koki kovia viikonloppuna, kun harjoitustilanteessa saatu isku vaati kahdeksan tikin paikkauksen huuleen.
Himki siirtyi voitollaan VTB-liigan A-lohkon kärkeen yhdessä UNICS Kazanin kanssa. VTB-liigan runkosarjaa on jäljellä enää kaksi kierrosta, ja liigan pudotuspelit alkavat huhtikuussa.
Lietuvos Rytas Vilna – BC Himki 79–88 (12–27, 39–43, 60–65)
Lietuvos Rytas: Renaldas Seibutis 14/3, Mindaugas Katelynas 13/2.
Himki: Paul Davis 20/4, Kresimir Loncar 15/5/4 syöttöä/2 blokkia.
P.Koponen: Minuutit 3, Pisteet 0 (2p 0-1).
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
Susijengin kapteeni Sasu Salin päätti seurajoukkuekautensa riemukkaisiin tunnelmiin, kun hänen edustamansa Cluj-Napoca kukisti Romanian liigan perjantaisessa viidennessä finaaliottelussa Oradean vieraskentällä 67–68 (39–37). Kyseessä on Salinin ensimmäinen kansallisen liigan mestaruus sitten kevään 2008, jolloin hän juhli Espoon Hongan kanssa Suomen mestaruutta.
Roosa Lehtoranta, 28, on tehnyt jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Saarlouis Royalsin kanssa. Päättyneellä kaudella Royals voitti Saksan cupin ja eteni sarjassa finaaleihin saakka.
Susijengin kapteeni Sasu Salin pelasi yhden kauden parhaista peleistään tärkeimmällä mahdollisella paikalla, kun hän upotti 21 pistettä ja kauhoi yhdeksän levypalloa Cluj-Napocan kaataessa Romanian liigan neljännessä finaaliottelussa Oradean pistein 92–83 (41–40). Romanian mestaruus ratkeaa viidennessä finaalissa perjantai-iltana.
Susiladiesin tähtipelaaja Awak Kuier siirtyy Italiasta Euroopan huippuseura Galatasaray Çağdaş Faktoringiin Turkkiin. Sopimus on mallia 1+1 ja kattaa ainakin kauden 2025–26.
Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.
Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.
Danny Janssonin valmentama Heidelberg kukisti Olivier Nkamhouan edustaman Chemnitzin Saksan Bundesliigan tiistaina puolivälierien neljännessä osaottelussa suurinumeroisesti 92–64 (48–41). Heidelberg eteni näin Bundesliigan välieriin, joissa se kohtaa toisen suomalaisjoukkueen – Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman hallitsevan Saksan mestarin Bayern Münchenin.
Sasu Salin huipentaa keväänsä tähtäämällä pitkän uransa ensimmäiseen Suomen ulkopuoliseen kansallisen liigan mestaruuteen. Salinin Cluj-Napoca peittosi Valcean Romanian liigan välierien kolmannessa osaottelussa lunastaen finaalipaikkansa. Perttu Blomgrenin erinomainen kevätkausi Latviassa päätyi puolestaan hopeamitaleihin.
Remu Raitanen pääsi kauden aikana kokemaan Slovakian ja Islannin erilaisen koripallotavat ja -kulttuurit. Vuosi oli Raitaselle kaikkinensa antoisa.