17.1.2010 Uudenkaupungin Korihait jatkoi sunnuntain ainoassa Korisliigan pelissä tehokasta tammikuutaan otettuaan 85-72 (37-29) -kotivoiton Torpan Pojista. Korihaiden joulukuu oli vaisu, kun se voitti kuudesta pelistään vain yhden. Vuodenvaihteessa tahti muuttui ja Korihait on voittanut tämän kuun kaikki neljä peliään.

Korihait rynnisti Josh Gonnerin johdolla jo neljänteen voittoonsa alkaneen vuoden aikana. Kuva: Francois Perthuis.
ToPo hallitsi ensimmäistä jaksoa, mutta Korihait nousi niskan päälle toisella kymmenminuuttisella voitettuaan sen 24-10. Toisella puoliskolla ToPo ei pystynyt enää uhkaamaan kotivoittoa, kun ero ei supistunut yhdeksää pistettä pienemmäksi.
– Luotimme siihen, että pärjäämme korin alla ja siihen, että pääsemme kaarella ToPon heittäjiin kiinni. Tämä taktiikka onnistui. ToPo kyllä taisteli hyvin vajaallakin joukkueellaan, tunnusti Korihaiden valmentaja Jyri Lehtonen.
Korihaiden tehokkaimpia olivat Josh Gonner 20:llä ja Arizona Reid 16 pisteellä.
ToPon tehokkain oli taas Obie Trotter 24 pisteellä. Corey Smith merkkautti 12 pistettä, mutta esimerkiksi maajoukkuemies Samuel Haanpää sai vain yhden pelitilanneheittonsa sisään. ToPolta puuttuivat yhä Tyray Pearson ja Timo Heinonen sekä koko kauden sivussa ollut Hanno Möttölä.
(STT)
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
KTP-Basket on tehnyt merkittävän valmentajakiinnityksen solmimalla 2+1-vuotisen sopimuksen kokeneen Greg Gibsonin kanssa.
Riku Laine palaa kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Vilppaaseen. 28-vuotias Laine tulee antamaan vahvan panoksen myös seuran junioripuolelle, sillä hän aloittaa pelaamisen ohella työt Vilppaan junioritoiminnan koordinaattorina.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Tampereen Pyrintö on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen Kalle Mattilan, 21, kanssa. Mattila on pelannut Pyrinnön akatemiajoukkueessa syksystä 2024. Opiskeluiden perässä tuolloin Tampereelle muuttanut Mattila nousi kuluneena kautena osaksi Korisliiga-joukkuetta.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.
Kauden 2025–2026 Korisliigan välierissä puhaltaa kymmenen erotuomarin joukko.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.