Korismaanantai: Onnistuuko Kataja jatkamaan hyvää vierasotteluiden virettään Kotkassa?

2.12.2019 09:41 KTP:llä on alla komea kotivoitto sarjakärki Seagullsista.

KTP:n kapteeni ja oma kasvatti Michael Pounds tuo joukkuelleen tarvittavia tehoja vaihtopenkiltä. Kuva: Ville Vuorinen

Korismaanantai tarjoaa kauden ensimmäisen kohtaamisen KTP-Basketin ja Joensuun Kataja Basketin välillä. 

Sarjataulukossa sijoilla seitsemän ja kahdeksan olevat joukkueet lyövät yhteen ennakkoon hyvin tasaisissa merkeissä. KTP on napannut 15 ottelustaan kahdeksan voittoa. Kansainvälisten otteluiden takia Katajalla on pelattuna Korisliigassa vasta 13 ottelua, joista on irronnut seitsemän voittoa.

Oman mausteensa koitokseen tuo Katajan vieraspelirupeama. Katajalla on meneillään kuuden ottelun vierasotteluputki. Kotkan-vierailu on putken kolmas paikkakunta. Kataja on voittanut vierasotteluruuhkan kaksi ensimmäistä otteluaan, joten haastava kohta otteluohjelmassa on sinänsä alkanut loistokkaasti.

Maanantaina osaansa näyttelee myös palautuminen. KTP kaatoi Helsinki Seagullsin lauantaina, kun taas Kataja haki vierasvoiton sunnuntai-iltana Uudestakaupungista. Katajalla on siis reippaasti alle vuorokausi aikaa toipua edellisestä vierasottelustaan ennen kuin pallo heitetään Steveco Areenalla jälleen ilmaan.

– KTP pelasi hienon pelin ja otti komean voiton Seagullsia vastaan lauantaina. Meillä vuorokauteen toinen peli tulossa, energiaa tarvitaan Kotkan fyysisyyttä vastaan, Katajan päävalmentaja Juha Sten alleviivaa.

Kataja on kärsinyt myös loukkaantumisista. Varmuudella maanantaina on sivussa edelleen Aapeli Alanen. Myös Fiifi Aidoon, Matias Ojalan ja Joni Herralan pelaaminen on vielä epävarmaa. Korismaanantain lähetyksessä keskitytäänkin Katajan nuoreen tulokkaaseen, Säynätsalon Riennon kasvatti Valtteri Leppäseen (4,2/0,9). 22-vuotias tarkasti heittävä laituri on ottanut suurempaa roolia, kun mahdollisuus on loukkaantumisten myötä tullut.

KTP puolestaan joutuu tulemaan toimeen ilman isoa laituriaan, DeAndre Danielsia. Daniels oli sivussa jo lauantaina voitokkaasta Seagulls-kamppailusta. Korismaanantaina katseet kääntyvät erityisesti KTP:n kapteeni Michael Poundsiin (8,9/1,9). Pounds on usein kotkalaisten peleissä käänteentekevä hahmo, joka aloittaa ottelut aina vaihtopenkiltä. Vauhtiin päästessään Pounds saattaa nopeassakin tahdissa siivittää kasvattajaseuransa juuri ratkaisevalle karkumatkalle.

– Ensimmäinen koitos Katajaa vastaan edessä ja molemmat joukkueet lähtevät peliin lyhyellä valmistautumisella. Kataja on kärsinyt loukkaantumisista, mutta joukkueen amerikkalaiset ovat ottaneet isoa roolia ja he ovatkin onnistuneet käärimään kovia voittoja. Puolustuksessa edellisen pelin merkkausvirheet pois ja sama intensiteettitaso mielessä kotivoittoa hakemaan, KTP:n valmennuksesta Harri Laine toteaa.

Korismaanantai-lähetys 2.12. klo 18.00 Elisa Viihde: KTP–Kataja

  • Studiovieraana Ura Basket eGameStarsin Miikka Luosmaa. 
  • Juontajina Toni Flink ja Saku Mäkynen.
  • Suurennuslasin alla KTP:n Michael Pounds ja Kataja Basketin Valtteri Leppänen.
  • Kuka onkaan päättyneen viikon Korismaanantain viikon pelaaja ja ketä kelpuutetaan viikon Allstarsiin?
  • Miltä näyttävät päättyneen viikon komeimmat donkit ja blokit Korisliigassa?
  • Lisäksi tuttuun tapaan parhaat palat ja suomalaiskuulumiset Saksasta sekä Espanjasta. Terveiset tulevat Topias Palmilta Italiasta.
 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia