11.4.2014 Kouvolan Kouvot ei jättänyt kotijoukkue Namika Lappeenrannalle mitään mahdollisuuksia Namikan kotikentällä tänään perjantaina. Kouvojen pudotuspelijuna saavutti Namika Lahden ja seitsemännen sijan 71–101 (31–46)-voiton myötä.

Justin Hawkinsin Kouvot nousi kertaheitolla seitsemänneksi. Kuva: Matti O. Koskinen.
Voitto oli kouvolalaisille suorastaan rutiininomainen. Kouvojen puolustus riisui Namikan avainpelaajat aseista, ja vieraat leikittelivät ensimmäisen ja kolmannen jakson pistepommituksillaan taululle 30 pisteen eron.
– Meillä oli kolme tavoitetta, joissa kaikissa onnistuimme: otimme voiton, esiinnyimme ammattimaisesti muun muassa vain kahdeksalla pallonmenetyksellä ja pystyimme huilauttamaan nuoria pelaajiamme viikonlopun A-poikien SM-finaaleihin, luetteli Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen.
Kouvojen pistenikkarit olivat Justin Hawkins (22/6/4 syöttöä), Cliff Colimon (22/5/6 syöttöä) ja Korisliigan maaliskuun pelaaja Ville Kaunisto (21/12/3 blokkia).
Namikasta Todd Brown (23/7/3 syöttöä/3 riistoa) nousi parhaille tehoille.
Voiton myötä Kouvot nousi Korisliigan taulukossa jo seitsemännelle sijalle ohi Namika Lahden. Jos Vilpas häviää lauantaina Lapualla, Kouvot on varmistanut puolivälieräpaikkansa.
(STT-Basket.fi)
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.
Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.
Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.