13.2.2009 Kymenlaakson koripalloherruus kallistuu Korisliigan runkosarjan perusteella Kouvolaan, kun Kouvot otti perjantaina jo kauden kolmannen voittonsa KTP:stä. Nyt Kouvot haki voiton Kotkasta 61-70 (36-41) –tuloksella.
Runkosarjan aiemmissa kohtaamisissa Kouvot oli kukistanut kotkalaiset kahdesti 75-71 –numeroin.
Kouvot nousi voitolla sarjan kärkipaikalle. Kouvoilla on nyt yksi voitto ja yksi peli enemmän kuin Joensuun Katajalla, joka puolestaan on voiton verran edellä KTP.tä.
Peli alkoi kääntyä Kouvojen eduksi toisen neljänneksen lopulla 34-34 –tilanteessa, jonka jälkeen KTP ei päässyt enää johtoon. Kouvojen etu pysyi kolmannen ja neljännen jakson ajan vajaan kymmenen pisteen suuruisena.
- Voitto tuli kovalla puolustamisella ja etenkin erinomaisella joukkuepuolustuksella. Kaikki yhdeksän kentällä käynyttä peluria pistivät itsensä likoon täydellä sydämellä, kehui Kouvojen valmentaja Jukka Toijala.
Kouvojen tehotrion muodostivat Calvin Walls 18 pisteellä, Matt Williams 16:lla ja Roope Suonio 11 pisteellä.
21 pallonmenetykseen sortuneesta KTP:stä ylsivät kaksinumeroisiin pisteisiin vain yhdysvaltalaispelaajat, kun Steve Smith keräsi 14, Durell Vinson 11 ja Damon Williams 10 pistettä sekä 13 levypalloa.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.