6.3.2006 Kouvot jatkoi pirteää menoaan SM-koriksessa kaatamalla Namika Lahden kotonaan 83-76 (33-40). Voitto oli kouvolalaisille jo viides perättäinen, ja joukkue onkin noussut vaisumman alkukauden jälkeen taistelemaan pudotuspelien kotiedusta.
Helpolla Kouvot ei kuitenkaan lauantaista voittoaan saanut. Joukkue käänsi ottelun edukseen vasta päätösneljänneksellä, jonka se voitti seitsemällä pisteellä.
Kouvolalaisten voiton takuumies oli tällä kertaa Sami Laaksonen. Kokenut vääntäjä taisteli joukkueelleen 25 pistettä. Lahtelaisten tehokkain oli 21 pinnaa tehnyt Michael Kuebler.
Korisliigan kakkospaikkaa pitävä Espoon Honka sai huhkia täyden iltapuhteen ennen kuin pisteet Pyrinnöltä irtosivat. Viimeisestä pudotuspelipaikasta taisteleva tamperelaisryhmä taipui Tapiolassa 78-89.
Selkeänä altavastaajana peliin lähtenyt Pyrintö vei ensimmäisen neljänneksen ja roikkui hyvissä asemissa vielä tauollakin. Vielä viimeisellä kymmenminuuttisellakin vierailija oli jollain lailla ottelussa mukana.
Hongan heittopeli ei luistanut, ja myös korin alla Pyrintö oli yllättävän vahva voittaen levypallot.
Hongan ykkönen sekä pisteissä että levypalloissa oli Kimmo Muurinen (19/9). Kentän näkyvin hahmo löytyi kuitenkin häviäjän riveistä. Pyrinnön Albert Mouring kirjautti tilastoihin lukeman 32/10.
Korihait varmisteli lauantaina pudotuspelipaikkaansa ja samalla Tarmon jäämistä karsintasarjaan. Korisliigan pisteet jäivät Uudessakaupunkiin lukemien 96-78 (47-40) siivittäminä.
Korihait heitti kakkoset tarkasti ja vei myös levypallot. Peli kulki liki alusta loppuun kotijoukkueen komennossa, vaikka porvoolaiset pysyivätkin kohtalaisella iskuetäisyydellä.
Kotijoukkueen ykkönen oli Boakai Lalugba (26/9). Rashard Lee heitti vuorostaan 25 pistettä. Rashad Bell taas teki Tarmolle 22 pinnaa.
(STT)
Matias Rissanen on pannut nimen paperiin Hongan kanssa koskien tulevaa kautta.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Kouvojen ulkomaalaisvahvistukset tulevaan Korisliigakauteen ovat varmistuneet, kun viimeisenä nelikosta sopimuspaperiin luonnosteli nimensä 196-senttinen heittävä takamies Roger McFarlane.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.