30.7.2024 10:23 Korisliigakauteen valmistautuva KTP-Basket on hankkinut ensimmäisen amerikkalaisvahvistuksensa. 31-vuotias, 206-senttinen kanadalaissentteri Lufile on pelannut ammattilaisuransa aikana kotimaansa liigan lisäksi useissa Euroopan sarjoissa, muun muassa Hollannissa ja Englannissa.
KTP:n valmentaja Michael Pounds toteaa seuran tiedotteessa Lufilen olevan hyvä peluri Korisliigaan.
– Iso mies on hyvä korin alla ja pystyy poustista pistämään palloja koriin. Juuri tämän tyyppistä pelaajaan olemme hakeneetkin. Kokemuksellaan hän toivottavasti tuo joukkueeseen myös sellaista johtajuutta, mitä meillä ei viime kaudella ollut, Pounds toteaa.
KTP-Basketin puheenjohtajan Jyrki Lindströmin mukaan uusi päävalmentaja Darko Mihajlovic katsookin pelaajia valitessaan pelaajien tilastoja ja taustoja syvemmin kuin vain vertailemalla pistemääriä.
– Silloin katsellaan tehotilastoja, peliaikaa, roolia joukkueessa ja niin edelleen. Jos Meshack Lufile laittaa korin alta heittonsa 75-prosenttisesti sisään kuten tähän asti, niin hyvä tulee.
Meshack Lufile ei ole aiemmin pelannut Suomessa, mutta nimi on kuitenkin tullut tutuksi Korisliigaa seuraaville. Meshack Lufilen nuorempi veli Elijah Lufile nimittäin pelasi viime kauden Kataja Basketissa. Kaikkiaan koripalloilevia Lufilen veljeksiä on neljä.
Matias Rissanen on pannut nimen paperiin Hongan kanssa koskien tulevaa kautta.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Kouvojen ulkomaalaisvahvistukset tulevaan Korisliigakauteen ovat varmistuneet, kun viimeisenä nelikosta sopimuspaperiin luonnosteli nimensä 196-senttinen heittävä takamies Roger McFarlane.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.