24.11.2015 KTP-Basketin kohdalla viides kerta sanoi toden, kun kotkalaiset voittivat kotikentällään Steveco Areenalla FIBA Europe Cupissa makedonialaisen KK Kumanovon 88-82 (52-42). Kotkalaisille kyseessä oli heidän ensimmäinen voittonsa eurokentillä tällä kaudella.

Lamb Autrey ja KTP pääsivät juhlimaan avausvoittoaan FIBA Europe Cupissa. Kuva: Kai Kilappa.
KTP onnistui keräämään kaksinumeroisen johdon toisella neljänneksellä, mutta vierasjoukkue ei menettänyt uskoaan, vaan kampesi takaisin peliin mukaan. KTP juoksi päätösneljänneksen ensimmäisen minuutin 6-0 pakottaen Kumanovon keräämään pelinsä kasaan aikalisän kautta tilanteessa 75-65.
Kumanovo piti kuitenkin huolen, että voitto ei irronnut helposti kirimällä vielä kahdesti viiden pisteen päähän. Jälkimmäisellä kerralla makedonialaiset ylsivät 85-80-tilanteeseen minuutti ennen loppua, mutta KTP piti päänsä lyömällä sinetin vapaaheittoviivalta.
KTP:ltä Lamb Autrey (25/3/5 syöttöä) oli pisteiden valossa ykkönen, mutta suurimmat vaikeudet vieraille aiheutti tupla-tuplan kerännyt Alexander Herrera (16/10). Pistetehtailussa kunnostautuivat myös Michael Pounds (17/5), Devonne Giles (14/9/4) ja Samuel Haanpää (10/3).
Kumanovon tehokaksikon muodosti Aleksandar Kostoski (23/1) ja Uros Lukovic (19/9/3 torjuntaa).
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.