26.2.2013 Korisliigan kärkeen taannoisella 12 voiton putkellaan rynninyt KTP-Basket teki siirtoikkunan umpeutuessa liikkeen pelaajamarkkinoilla Sefton Barrettin loukkaannuttua. Seura on solminut sopimuksen kokeneen euroammattilaisen, Belgian maajoukkueessakin pelanneen Marcus Faisonin kanssa.

Huippumeriitein varustettu Marcus Faison on KTP:n hankinta loukkaantuneen Sefton Barrettin tuuraajaksi. Kuva: FIBA Europe.
Marcus Faison on 35-vuotias ja kokenut, Euroopassa pitkän uran tehnyt pelaaja. 196-senttinen ja 86-kiloinen Faisonin uralle mahtuu mittava lista edustettuja seuroja Euroopassa, mm. Espanjan, Turkin, Kreikan, Saksan ja Belgian liigoista. Yhdysvaltain ja Belgian passit omaava Faison edusti Belgian maajoukkuetta vuoden 2011 EM-kisoissa Liettuassa.
Faisonin meriittilistalta löytyy mm. kaksi Belgian mestaruutta ja maan cup-mestaruus. Euroliigassa Faison on edustanut saksalaista Kölniä ja espanjalaista Malagaa. Eurocupissa Faison heitti on heittänyt parhaalla kaudellaan huimat 19,3 pistettä, kaudella 2004-05 belgialaisen Charleroin väreissä.
Kuluvan kauden Faison aloitti Georgiassa, jonka jälkeen mies piipahti vuodenvaihteen jälkeen Iranissa.
KTP:n paras korintekijä Sefton Barrett (pistekeskiarvo 16,2) loukkasi nilkkansa viime sunnuntain ottelussa ja ennakkoarvioiden mukaan neljä viikkoa sivussa tositoimista.
KTP odottaa Faisonin kansainvälisen vapautuspaperin saapuvan Suomeen ennen siirtorajan umpeutumista. Seurasiirtojen takaraja on helmikuun viimeinen päivä. Tiedotteessaan KTP kertoi tiedottavansa Faisonin saapumisesta ja liittymisestä joukkueen kokoonpanoon lähipäivinä.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.
Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.